Suomalaiset syövät hyvin mutta lihovat

Suomalaisten aikuisten ruokatottumukset ovat kehittyneet terveellisempään suuntaan, ja naisten tupakointi vähenee.

Työikäiset juovat kuitenkin runsaasti alkoholia ja raittiita on varsin vähän. Lisäksi yhä useampi on ylipainoinen.

Tiedot käyvät ilmi suomalaisten aikuisten terveyskäyttäytymistä valottavasta Kansanterveyslaitoksen tutkimuksesta, joka julkaistiin tänään. Siitä selviää, että väestöryhmittäiset erot elintavoissa ja sen seurauksena terveydessä ovat osin suuria ja näyttäisivät jatkuvan.

Tutkimuksen mukaan naisista alle joka viides ja miehistä noin joka neljäs tupakoi päivittäin. Sauhuttelu on yleisintä vähiten koulutettujen keskuudessa.

- Edellisen kerran naisten tupakointi oli näin matalalla tasolla 25 vuotta sitten, sanoo Kansanterveyslaitoksen pääjohtaja Pekka Puska.

Hänen mukaansa tupakoinnin suhteen mennään hyvään suuntaan, mutta tekemistä on paljon. Esimerkiksi miesten tupakoinnin lasku näyttää pysähtyneen.

Voin tilalle margariini ja lasiin vähärasvaista maitoa

Tutkimuksen mukaan enemmistö tupakoijista haluaisi lopettaa terveyttä vaarantavan tapansa. Moni onkin yrittänyt päästä siitä eroon viimeksi kuluneen vuoden aikana.

- Meidän ongelmamme ei ole suinkaan kääntää tupakoitsijoiden päätä vaan auttaa heitä onnistumaan siinä, mitä he itse haluavat, Puska tähdentää.

Suomalaisten ruokatottumuksista löytyy monta ilon aihetta. Vain harva aikuinen sipaisee enää leivälleen voita, kuten enemmistö teki 70-luvun lopulla. Tilalle on tullut kevytlevite tai margariini, ja myös ruoanlaitossa on siirrytty yhä enemmän kasviöljyn käyttöön.

Samoin tuoreiden kasvisten käyttö lisääntyy, ja jo noin puolet kaataa itselleen ruokajuomaksi ykkös- tai rasvatonta maitoa.

Vaikka terveelliset ruokatottumukset ovat yleistyneet kaikissa koulutusryhmissä, erot ovat selvät. Terveysviesti näyttää menneen parhaiten perille korkeimmin koulutetuille.

Vähäinen liikunta ja pikaruoka tuovat kiloja

Alkoholia aikuiset kaatavat kurkusta alas paljon, ja kulutus on vakiintunut korkealle tasolle. Vain 13 prosenttia tutkimukseen vastanneista kertoo, ettei käytä lainkaan alkoholia. Yleisimmin käytetty juoma on olut.

- Viinaa juodaan paljon kaikissa väestöryhmissä, mutta ongelmat näyttävät kuitenkin humalajuomisen ja seurausten muodossa kasautuvan alempiin sosioekonomisiin ryhmiin, Puska toteaa.

Yleinen mielipide näyttäisi puoltavan alkoholiveron nostoa. Puska kannattaa noin 30 prosentin korotusta.

- Valistus on pohjalla tärkeä, mutta se ei nopeasti vaikuta. Alkoholin suhteen hinta ja saatavuus ovat kaikkien tutkimusten mukaan olennaisin asia.

Tutkimuksesta ilmenee, että ylipainoisuus yleistyy. Viime vuonna ylipainoisia oli itse ilmoitettujen pituus- ja painotietojen mukaan vajaat 60 prosenttia miehistä ja yli 40 prosenttia naisista. Yleisintä ylipainoisuus on alimmassa koulutusryhmässä.

Kansalaisten lihomiseen vaikuttaa päivittäisen kokonaisliikunnan vähentyminen. Esimerkiksi työhön kuljetaan yhä enemmän muutoin kuin kävellen tai pyörällä, ja rakennuksissa kuljetaan hisseillä ja liukuportailla. Ruokapuolella kuvioihin ovat tulleet pikaruoat, sokeripitoiset aineet ja isommat annoskoot.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat