Suomalaiset äidit kertovat: Näin oma lapsuus on vaikuttanut vanhemmuuteen

AVAlaiset kertoivat avoimesti kyselyssä kokemuksiaan siitä, onko heidän oma lapsuutensa vaikuttanut siihen, millaisia vanhempia heistä on tullut. Selvisi, että valtaosa kokee, että oma lapsuus on vaikuttanut voimakkaasti siihen, millaisiksi vanhemmiksi on kasvettu.

AVAlla pureudutaan äitiyteen maanantaisin klo 21 Erilaiset äidit -sarjan myötä. Sarja onkin kirvoittanut hurjasti keskustelua äitiyden eri puolista ja muista teemoista, jotka koskettavat erityisesti äitejä ja äitiyttä pohtivia. Peräti 88 prosenttia AVAn kyselyn vastaajista myönsi, että oma lapsuus – oli se sitten positiivinen tai negatiivinen kokemus – on vaikuttanut siihen, miten omia lapsia on kohdeltu ja kasvatettu. 12 prosenttia kertoi, että omilla lapsuudenkokemuksilla ei ole ollut vaikutusta siihen, millaisen kohtelun omat lapset ovat saaneet.

"Minustakin on huolehdittu aikanaan hyvin"

Moni koki, että positiiviset muistot omasta lapsuudesta ovat saaneet aikaan paineita siitä, että omille lapsille tulisi taata vastaavanlainen lapsuus.

"Pidän lapsistani huolta kaikin mahdollisin tavoin, koska minusta se on äidin tärkein velvollisuus. Minustakin on huolehdittu aikanaan hyvin ja toteutan samaa toimintamallia. Tämä on mielestäni ainut järkevä tapa toimia, sillä kukapa muukaan lapsistani huolehtisi?"

"Lapsuudessani äitini hoiti uupumukseen asti meidät lapset, työnsä ja kotinsa eikä isästäni ollut apua juurikaan. Asetin tiukaksi kriteeriksi jo seurusteluaikanamme sen, että hoidamme kotityöt ja tulevaisuudessa myös lapset yhdessä. Olemme olleet nyt viisi vuotta naimisissa ja lapsia on kaksi. Yhä hoidamme kaiken yhdessä ja toistamme tukien."

"Minulla on ollut upea lapsuus ja ihanat vanhemmat. Tämä nostaa omaa rimaa äitiydessä!"

"Minulla oli hyvä lapsuus. Haluan antaa perintönä lapsilleni lapsuudessani vanhemmiltani opittuja käyttäytysmalleja: positiivisuus, hyväntuulisuus, iloisuus, perhekeskeisyys, avoimuus, puheliaisuus."

"Uskon ja luotan lapsiini enemmän kuin lapsuudenkodissani"

"En ole täydellinen äiti."Shutterstock

Vastaajista moni kertoi, että negatiiviset kokemukset omasta lapsuudesta ovat heijastuneet vanhemmuuteen siten, että omia toimintatapoja pyritään harkitsemaan erityisen paljon, jotta oma lapsi ei kokisi tulevaisuudessa samanlaisia tunteita kuin vanhempansa.

"Haluan itse olla ehdottoman rehellinen ja mahdollisimman tasapuolinen omia lapsiani kohtaan. En tee sukupuoleen ja luonteeseen perustuvia erotteluja, enkä tietenkään vaadi lapsiani täyttämään omia unelmiani. En ole rasittanut lapsiani aikuisten ongelmilla. Olen pyrkinyt parhaani mukaan antamaan lapsilleni rakkautta ja rajoja. Hyväksymään heidät sellaisina kuin he ovat. En ole täydellinen äiti, mutta em. asioissa olen toiminut tismalleen eri tavoin kuin omat vanhempani, etenkin äitini."

"Suurperheen esikoisena äiti ei olisi halunnut yhtään lasta ja sanoikin sen aivan suoraan. Vaikka meitä ei varsinaisesti laiminlyöty, niin oli vähällä, etten jäänyt lapsettomaksi, sillä ei minulle todellakaan äitiydestä mitään ruusunpunaista unelmaa ollut. Onnekseni luonto päätti toisin. Minulle kävi päin vastoin kuin monelle vauvakuumeesta vauvamasennukseen joutuneille. Vaikka lapsiluku jäikin yhteen, niin voin valehtelematta sanoa, että äitiys on tuonut minulle niin valtavan elämän rikkauden, etten sellaista osannut kuvitellakaan. En tiedä, otanko tässä onnessani takaisin jotain, mitä minulta itseltäni jäi äitisuhteesta puuttumaan. Lapseni kylläkin vaikuttaa yhtä onnelliselta kuin minäkin."

"Uskon ja luotan lapsiini enemmän kuin lapsuudenkodissani koin itse saavani luottamusta. En vaadi korkeaa koulutusta, Haluan antaa lapsilleni mahdollisuuden toteuttaa itse haaveidensa mukaan oman elämänsä. Meillä saa haaveilla."

"Kun asuin lapsuudenkodissani, mikään ei ikinä riittänyt äidilleni tai ollut tarpeeksi hyvää – minun tekemänäni. Olisi pitänyt olla luokan paras, kuuluisa jossakin asiassa, nykyään vakituinen työpaikka, hoikka vartalo, rikas aviomies, menestyvät lapset, jne... Isä oli samoilla linjoilla äitini kanssa – sain kuulla kotonani jatkuvaa kritisointia ja jopa kiusaamista syrjäänvetäytyvän ja ujon luonteeni takia. Jäin varsinkin murrosikäisenä vaille rohkaisua ja henkistä tukea mitä olisin kaivannut eniten. Veljet saivat – ja saavat – sen hyväksynnän ja tuen mitä itse olen jäänyt vaille. Omia lapsiani kohtaan olen pyrkinyt olemaan tasapuolinen, ja kannustava. Tukena ja apuna tarvittaessa. Minulla on läheiset välit lapsiini – välini omiin vanhempiini ovat etäiset – sattuneista syistä."

"Minulla ei ollut koskaan läheistä suhdetta äitiini, jota nyt vanhempana olen kaivannut. Läheisyyden puute vaikutti niin, että en itse myöskään osannut antaa lapselleni tasapainoista lapsuutta. Nyt myöhemmin olen paikannut näitä asioita."

"Avioerolapsena sai niskaansa kaikenlaista, varsinkin kun tuo isä pysyi poissa elämästämme, siksi itsekin eronneena olen pitänyt tärkeänä, että lapset kuulevat positiivista myös isästään vaikka hänkin unohti aika nopeaan lapsensa. Onneksi avioidun hyvän miehen kanssa, joka on ollut isänä heille. Lapsi mieltää olevansa puoliksi isää ja äitiä ja saattaa kokea syyllisyyttä siitä, jos jompaakumpaa vanhempaa aina haukutaan."