Yhtenä kodin tärkeimpinä opetuksina Eijariina sai pärjäämisen taidon. Nyt hän on itse monen lapsen äiti. – Lapsella, ja jokaisella ihmisillä yleensäkin, pitää olla paikka, johon voi mennä omana itsenään ja olla vain, hän kertoo.
– Äidin kuoleman jälkeen päällimmäisenä oli kiitollisuus siitä, että itselleni sattui juuri se maailman paras äiti, Eijariina Vartiainen muistelee.
Vartiaisen äiti menehtyi vuonna 2015. Vaikka hän tunnustaa olevansa vanhemmistaan enemmän isän kaltainen, äidin lempeys ja hellyys tarttui häneenkin. Yhtenä kodin tärkeimpinä opetuksina Vartiainen sai pärjäämisen taidon.
Kuva Eijariina Vartiaisen kotialbumista.
Eijariina Vartiainen
– Vaikka on vaikeuksia, niistä on aina mahdollista päästä eteenpäin. Kannustaminen on ehkä se aivan tärkein. Elämässä kaikille tapahtuu jotakin. Se, mitä omilta vanhemmiltani olen saanut, on suhtautumisen näihin asioihin: jos jotakin on, niin siitä ei mennä puskien kautta ohi.
"On saanut olla oma itsensä myös työelämässä, ja äitinä"
Savolainen Vartiainen muutti Helsinkiin vuonna 1990. Työuransa hän on tehnyt kehitysvammaisten parissa; nykyisin hän sekä näyttelee että välittää näyttelijöitä aina indie-tuotannoista mainosrooleihin.
– Oma lapsuudenkoti on ollut sellainen, jossa tunteita sai esittää. Tavallaan nämä omat ammatit ovat vain vahvistaneet sitä, että on saanut olla oma itsensä myös työelämässä, ja äitinä, Vartiainen pohtii.
Vartiaisen perhe on kohdannut haasteita. Vuonna 2011 kymmenvuotinen avioliitto päättyi. Samalla päättyi Vartiaisen rooli uusperheen äitinä. Liitosta jäi 13-vuotias kuopus.
Aiemmasta avioliitostaan Vartiaisella on tytär ja poika. He ovat jo aikuisia, omillaan asuvia.
Esikoisella oli lapsuusiän epilepsia ja vaikeita allergioita. Kolme syntymäpäivääkin kului allergiasairaalassa. Keskimmäisellä pojalla on kroonisia ongelmia poskionteloissa; kuopuksella puolestaan on oppimiseen liittyviä vaikeuksia.
– Hän oppisi kaiken kokemuksen kautta, eli teoreettisuus ei ole hänen juttunsa. Apulaisrehtori jo ala-asteella sanoi, että tämä on niitä lapsia, jotka eivät peruskoulusta hyödy ja joille se on jopa kehitykselle haitaksi.
Kuopusta myös kiusattiin koulussa opettajan toimesta. Opettaja keljuili suu-sanallisesti ja muisti aina kertoa, miten eräs luokan tyttö oli niin taitava, että sai kokeistakin kymppejä. Kuopus jätettiin pienimmästäkin syystä pois koulun retkiltä.
– Kun aikuinen kiusaa lasta, niin äitinä oli raastavaa kuunnella lapsen vuodatusta siitä, miksi opettaja tekee niin kuin tekee. Ja sitten pitää vain tsempata, että koeta pärjätä, ja samalla sanoa, että tiedän opettajan tekevän väärin, Vartiainen kuvaa.
– Äiti yleensä tietää, mikä on parasta lapselle, ja ymmärtää, mitä lapsen ympärillä tapahtuu. Se on niin sanottua äidinvaistoa. Se, kun huomaa, että se äidinvaisto on myös ikävissä asioissa totta, se on äitiydessä raastavinta.
"Erityisesti uusperheen toiminta riippuu siitä, millaisia aikuisia on kuviossa"
Päksy ry
Eijariina Vartiainen on myös Pääkaupunkiseudun yksin- ja yhteishuoltajat Päksy ry:n puheenjohtaja.
– Vertaistuessa saa tukea asiassa, jonka joku toinen on kohdannut, ja josta ei yleensä saa otetta, jos sitä ei itse ole kokenut. Esimerkiksi huoltajuusriita; voi olla hyvin vahvoja mielipiteitä esimerkiksi juuri siitä, miksi isä ei ole lapsen elämässä. Vertaisella on ymmärrys siitä, millaista tunneskaalaa joutuu käymään läpi: on oma epäonnistuminen, "miksi olen sellainen äiti, jonka lapsi ei voi isää tavata", ja muuta, Vartiainen sanoo.
– Se on kokemus, jota ei voi välttämättä kuvailla. Jos kärjistetysti sanoo, niin lappilaiselle on aivan turha puhua raitiovaunulla ajamisesta.
Päksy ry edistää yksinhuoltajien asemaa yhteiskunnassa ja vahvistaa myönteistä mielikuvaa pienperheestä kasvattajana. Yhden vanhemman perheiden yhdistykset eri puolilla Suomea järjestävät monenlaista toimintaa!
Uusperheen äitinä onnistuminen riippuu Vartiaisen mukaan paitsi lapsista ja siitä, miten he hyväksyvät uuden ”vanhemman”, myös siitä, millaisia aikuisia soppaan sekoittuu.
– Erityisesti uusperheen toiminta riippuu siitä, millaisia aikuisia on kuviossa. Esimerkiksi minun tapauksessani poikien äiti ei hyväksynyt minua oikein poikien perheeseen kuuluvaksi. Olin siis tavallaan vain isän vaimo enkä muuta.
Uusperheen äitiä Vartiainen kehottaisi luottamaan omaan toimintaansa.
– Tietysti pitää olla vielä rennompi kuin normaalissa äitiydessä, eli pitää osata luovia. Ja muistaa oma johdonmukaisuus, eli vaikka jossakin toimitaan lasten kanssa toisin, itse toimii aina johdonmukaisesti. Se auttaa lasta ja itseä.
Vartiainen ei ole äiti, jonka lapsesta kasvatetaan huippuakrobaattia tai viulistia, halusi lapsi sitä tai ei.
– Jokainen on saanut kokeilla. Kun itselläkin on ollut uskallusta kokeilla uusiakin asioita elämässä, niin myös lapsille olen suonut sen. Senkin olen lapsille yrittänyt opettaa, että lopettaminen ei tarkoita välttämättä luopumista. Toisaalta olen myös yrittänyt opettaa, että joistain asioista joutuu luopumaan. Ydinperheen ajatuksestahan kaikki lapset ovat joutuneet luopumaan erojen myötä.
"Tekoja ei tarvitse hyväksyä, mutta ymmärrystä pitää olla"
Esikoisen murrosikä oli vaikea. Vartiainen naurahtaa kertoessaan, että äidin hermot taisivat mennä aika monta kertaa. Silti lapsen pitää aina kyetä tulemaan kotiin, turvaan.
– Lapsella, ja jokaisella ihmisillä yleensäkin, pitää olla paikka, johon voi mennä omana itsenään ja olla vain. Ymmärtää voi aina, ja pitääkin, mutta kaikkia tekoja ei tarvitse hyväksyä, vaikka ne olisivat oman lapsenkin tekemiä. Tekoja ei tarvitse hyväksyä, mutta ymmärrystä pitää olla.
Äitiydessä parasta on Vartiaisen mukaan ollut tutustua kolmeen erilaiseen, ainutlaatuiseen ihmiseen. Ensimmäistä lastaan odottavaa äitiä Vartiainen neuvoisi luottamaan itseensä ja omiin äidinvaistoihin.
– Päivä kerrallaan. Ei kannata ajatella tulevaisuutta viikkoja eteenpäin, että ”entä, jos sattuukin jotain, se on sitten maailmanloppu”. Eli ota sillä lailla rennosti! Luota itseesi ja toistan vielä sen, että muista johdonmukaisuus. Sen ansiosta lapsi pystyy aina tietämään, miten sinä käyttäydyt.
***
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.