Suomalainen peliyhtiö suurprojektistaan: "Tähän pystyy vain harva"
Suomalainen peliyhtiö Remedy on esitellyt uutta materiaalia tulevasta megaluokan pelistään Xbox One -pelikonsolille.
Remedy tunnetaan suosituista Max Payne ja Alan Wake peleistään. Yhtiön tuleva peli Quantum Break sijoittuu aikahyppyjen maailmaan. Toimintapeliä esiteltiin Saksan Gamescom 2015 -messuilla. Samalla esiteltiin otteita pelin mukana toimitettavasta tv-sarjasta. Pelissä tehdyt valinnat vaikuttavat myös tv-sarjan kulkuun.
Quantum Break -peli julkaistaan 5.4.2016. Kyseessä on yksi Microsoftin suurimmista panostuksista Xbox One -pelien saralla.
Remedyn viestinnästä vastaava Thomas Puha kertoo MTV Uutisille, että kyseessä on massiivinen projekti, jonka toteuttamiseen pystyy vain harva pelistudio. Samalla se on Remedyn 20-vuotisen historian suurin tuotanto.
-Peliä on tehty neljä vuotta, mikä näyttäisi olevan keskiarvo tässä sukupolvessa kun tehdään täysin uutta peliä. Kyseessä on Microsoftin rahoittama ja heille yksinoikeudelle tehtävä peli, Puha toteaa.
Quantum Breakia tehdään Remedyn Espoon päämajassa. Talossa työskentelee pelialan ammattilaisia 15 eri maasta. Suuren luokan peliprojektit ovat kuitenkin valtavia kokonaisuuksia ja niitä myös työstetään maailmanlaajuisesti
-Pelin näytellyt kohtaukset on kuvattu Los Angelesissa ja osittain Suomessa. Pelin sisäinen tv-sarja on puolestaan kuvattu Atlantassa, toteaa Puha.
Puha kertoo, että Remedyllä keskitytään nyt täysillä Quantum Breakin tekemiseen ja työn alla on myös mobiiliprojekti.
Kaiken hälyn keskellä peliyhtiössä on kuitenkin jo pyöritelty myös uusia ideoita.
-Olemme jo ideoineet paria peliä ja olemme hienossa tilanteessa, jossa voimme valita useammasta mielenkiintoisesta vaihtoehdosta, toteaa Puha.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää