Suomalainen oksenteli ympäriinsä EM-kisaurakkansa päätteeksi – verryttely lähes olematonta
Aitajuoksija Tuomas Lehtosella riitti 400 metrin ratakierroksen päätteeksi voimia loppukiriin Rooman EM-kisoissa, mutta juoksun jälkeen olo muuttui hurjaksi.
Lehtonen oksensi ensin Ylen haastattelupisteellä stadionin puolella ja hetken päästä muun median lähettyvillä käytävällä. Hänen kauden paras aikansa 50,50 ei riittänyt jatkoon alkueristä.
– No, oli ainakin kivaa. Harmittaahan se, joo, että juoksi vähän hiljaa, mutta loppu tuli hyvin, mutta se ei ihan riitä, kun pitäisi juosta aika kovaa, Lehtonen pohti.
– Vähän oli pehmeä lähtö. Minusta tuntuu, että kaverit tuli aika äkkiä ohi. Sitten siihen pääsi kertymään sellainen 5–10 metrin väli, että vaikka sai pidettyä sen aika sopivasti ja otettua kiinnikin jonkun verran, niin ei se tosiaan sitten riitä ihan. Matka ei kumminkaan niin pitkä ole.
– Aika paljon voimia oli lopussa, joten ehkä se oli sitten alku ja takasuora, jotka epäonnistuivat. Siellä olisi saanut pistellä kovempaa hanaa, Lehtonen totesi.
Lehtonen kertoi ennen kisapäivää kärsineensä pahoista kivuista akillesjänteessään, minkä takia kisoihin valmistautuminen ei ole optimaalista.
– Kyllä sen sai juoksuksi, että ei se juoksun aikana niin haittaa. Enemmän se haittaa verkassa. Ei oikein hirveästi voi tehdä verryttelyä. Sitten on pakko kumminkin jotain tehdä, niin sitten se on vähän vaikeaa, että tekeekö vai eikö tee.
Yleisurheiluvideot
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää