Rooman paahtava kuumuus teki tepposet suomalaisjuoksijalle: "Nopeasti ne sulivat"
Mette Baas oli pettynyt omaan suoritukseensa EM-kisojen 400 metri alkuerissä. Hän jäi kauden parhaastaan 84 sadasosan päähän, eikä paikkaa jatkoon irronnut.
Baas pysäytti kellot aikaan 52,94 ollen eränsä viides. Sillä ei irronnut paikkaa jatkoon. Hän harmitteli taktiikkaansa jälkeenpäin.
– Tavoitteena oli, että ei lähtisi liian kovaa alkuun. En tiiä, että lähdinkö sitten liian rennosti. Takakaarre tuli hyvin ja- loppusuoralla pystyi taistella, mutta ei se vaan riitä, Baas totesi juoksustaan.
Baas paineli Lahdessa pari viikkoa sitten oman ennätyksensä 52,10, ja tavoitteet EM-karkeloihin oli laadittu sen mukaan. Alkueräjuoksu oli juoksijalle itselleen pettymys.
– En todellakaan ole tyytyväinen. Kyllähän se nyt sekunnin liian hidas oli. Eipä tommoisilla ajoilla tee täällä yhtään mitään´, Baas manasi.
Jälkiviisaana suomalainen pohti, että alkuun tuhraantui liikaa aikaa.
– Siinä tultiin takaa aika nopeasti vierelle. Olisi pitänyt varmaan niiden kyytiin yrittää lähteä, mutta oli se oma taktiikka mielessä, niin en lähtenyt sitä muuttamaan.
Rooman paahtava kuumuus oli tällä kertaa liikaa.
– Oli aika vaikea verkka. Oli todella kuuma. Se ei itselle sovi, vaikka siihen on yrittänyt totutella. Kylmäliivit olivat käytössä, mutta aika nopeasti ne sulivat. Oli kyllä kuuma, Baas totesi.
Yleisurheiluvideot
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää