Mainos

Suomalainen musliminainen kertoo arjesta haasteiden keskellä: Joudun aina perustelemaan uskontoani

10:19

Suomessa asuvat muslimit kamppailevat ennakkoluulojen kanssa päivittäin ja joutuvat jatkuvasti perustelemaan uskontoaan. Sara Salmanin perheessä joulua vietetään kuitenkin suomalaisittain melko tavallisesti: piparkakkutalo leivotaan vuosittain.

Islaminusko yhdistetään nykyään niin voimakkaasti ääripäähänsä, että tavalliset muslimit joutuvat aina perustelemaan uskoaan, kertoo suomalainen muslimiyrittäjä Sara Salmani.

– Se on meille ihan arkijuttu, jokainen muslimi kamppailee sen kanssa joka päivä. Se voi olla tosi haasteellista ja uuvuttavaakin, kertoo Salmani Huomenta Suomi -lähetyksessä.

Uskontoaan ja sen tapoja on joutunut taannoin perustelemaan esimerkiksi, kun presidentti Sauli Niinistön puoliso rouva Jenni Haukio käytti huivia valtiovierailulla Iranissa ja kun Iranin suurlähettiläs ei kätellyt häntä linnan juhlissa.

– Iranissahan huivin käyttäminen on laissa pakollista eikä sille voi mitään. Ja islamissa se on jopa epäkunnioittavaa, että joku kättelisi, Salmani selittää.

"Joulua vietämme mummini takia"

Tilannetta ja selittelyntarvetta pahentaa se, että rasistisia kommentteja on kuultu jopa kansanedustajilta asti. Salmani uskoo sen vaikuttavan todella negatiivisesti yleiseen ilmapiiriin.

– Vihapuheesta tulee sallittua. Eikö olla opittu antisemitismistä mitään?

Eroihin keskittymisen sijaan Salmani toivoo, että keskityttäisiin siihen, mikä on yhteistä.

Salmani kertoo, että hänellä on kristittyyn juhlapyhään jouluun hyvin henkilökohtainen suhde.

– Olemme viettäneet aina joulua mummin takia. Äitini on ennen ollut kristitty ja mummini oli kristitty. Edelleen leivomme jouluna piparkakkutalon.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.