Suomalainen Israelissa: Mielikuvat kaukana todellisuudesta
Kun Israel mainitaan, monen suomalaisen ensimmäinen mielleyhtymä on Israelin ja Palestiinan konflikti. Israelissa asuva suomalainen kertoo kuitenkin, ettei se juuri näy arkipäivässä – ainakaan Tel Avivissa.
– En ole ikinä tuntenut oloani turvattomaksi. Olin juuri suomalaisen kaverini kanssa kahvilla ja naureskeltiin, että mielikuva, joka ihmisillä on elämästä täällä, poikkeaa aika paljon todellisuudesta, kertoo Tel Aviviin kotiutunut Annika Luoma. Luoma muutti pieneen kaupunkiin Tel Avivin lähellä viisi vuotta sitten au pairiksi ja jäi sille tielleen.
– Joillekin alueille Israelissa ei kannata mennä, mutta Tel Avivissa ei ole sellaista. Esimerkiksi Jaffa on arabien asuttama alue, mutta sielläkin käyvät kaikki, Luoma kommentoi Tel Avivin yhteydessä olevan kaupungin turvallisuutta.
Yhden poikkeuksen suomalaisiin turvallisuuskäytäntöihin Luoma pystyy Tel Avivistakin nimeämään:
– Joka puolella maata ostoskeskuksiin mennessä tarkistetaan laukut.
Konfliktista ei puhuta
Luoman mukaan Israelin ja Palestiinan konflikti ei jaa ihmisiä Tel Avivissa. Syy lienee ainakin osittain se, ettei muiden ihmisten kantaa asiaan tiedetä. Konfliktia ei Luoman mukaan pidetä soveliaana keskustelunaiheena.
– Se, ottavatko ihmiset konfliktiin kantaa, riippuu siitä, kenen kanssa puhuu. Jos ei tietoisesti hakeudu tiettyyn seuraan, asiasta keskustelu ei kuulu arkipäivään. Itse olen valinnut, että pidän oman mielipiteeni itselläni, hän toteaa.
– Jerusalem on tietysti ihan eri maailma. Siellä on paljon sekä ortodoksijuutalaisia että arabeja.
Turvallisuusvinkkejä ei Luoman mukaan Tel Aviviin matkatessa tarvita.
– Maalaisjärjellä pärjää.
Arki meluisaa ja monipuolista
Luoma kertoo, että muuttaessa vaivasivat aluksi ne perinteiset: kielitaidottomuus ja kulttuurishokki, kun hiljaisina ja sisäänpäin kääntyneinä pidetyt suomalaiset vaihtuivat puheliaisiin israelilaisiin.
– Ihmiset ovat erilaisia: äänekkäämpiä ja avoimempia, Luoma kertoo ja toteaa huomanneensa myös eroja elämänrytmissä.
– Elämä on kiireistä, töitä tehdään ja aikataulujen kanssa mennään, mutta täällä on jotenkin vapaampaa ja avoimempaa kuin Suomessa.
Nykyään Luoma onkin jo tykästynyt uuteen kotikaupunkiinsa eikä koti-ikävä vaivaa.
– Tämä on todella monipuolinen paikka ja asuinalueellani on paljon opiskelijoita ympärillä.
Uusimmat
-
15:14
Urheilullinen Love Island -sinkku Tiila, 30, rakastaa kamppailulajeja – tällaista kumppania määrätietoinen nainen etsii rinnalleen
-
15:12
Donald Trump kommentoi Joe Bidenin kaatumista
-
15:07
Suora lähetys juuri nyt: Orpo kommentoi hallitusneuvotteluja Säätytalolla
-
15:00
Esapekka Lappi kärkitaistossa MM-rallissa, selvitti taktiikkaansa – "Toivottavasti maksaa itsensä takaisin"
-
15:00
Maineikkaasta "eliittilukiosta" valmistuva Sofia toivoo, että arvosanoista ei stressattaisi niin paljon: "Elämä ei lopu siihen"
-
14:36
Tv-kamera ei näyttänyt koko totuutta Kalle Rovanperän hurjasta tilanteesta – lehmä "lensi näyttävästi"
-
14:26
Helsingin poliisin romanioperaation kohteeksi joutui yli 1 500 ihmistä, sanoo Poliisihallitus
-
14:26
Tehy ei halua hoitajille oikeutta kieltäytyä abortin tekemisestä
-
14:26
Raahen Halloween-murhaaja tuomittiin tahdonvastaiseen hoitoon – oli syyntakeeton
-
14:21
Ukraina on iskenyt venäläiskohteisiin Berdjanskin satamakaupungissa: "Vapauttaminen lähestyy" – MTV seuraa sotaa
-
14:11
Upea koristelu kakkuun täysin ilmaiseksi – oletko tajunnut, että tätäkin voi syödä?
-
14:01
Huippu-dj Alan Walker teki Käärijän Cha cha chasta oman versionsa – fanit riemastuivat yhteistyöstä: "Voiko tämä olla totta?"
-
13:55
Kalle Rovanperä törmäsi lehmiin! Katso kovavauhtinen vaaratilanne ja raju väistöyritys
-
13:51
Blinken: Venäjän hyökkäyssota on ollut strateginen virhe – MTV seuraa USA:n ulkoministerin vierailua Suomessa
-
13:33
Tulli takavarikoi yli 700 000 euroa käteistä huumelääkkeiden tuonnista epäillyltä
-
13:29
Suurin osa suomenruotsalaisista haluaisi nähdä RKP:n, SDP:n ja kokoomuksen hallituksen, kertoo Åbo Akademin kysely
-
13:06
Hirvittävä tilanne MM-rallissa: kuski oli ajaa kalliolta alas, jäi kahden kiven väliin
-
13:00
Tässä ovat Love Island Suomi -sinkut – mukana TikTok-tähtiä, wellnessmalli ja vanginvartija
-
12:48
Vakavaa väkivaltaa Vantaalla, uhria puukotettiin rintakehään – toinen epäillyistä alaikäinen
-
12:41
Skoda-kuski sai poliisin peräänsä – härski temppu tallentui videolle
-
Lataa lisää