Ei pysyvää, eikä perinteistä. Kiasman kupeeseen tulee värisumua ja juoksuperformanssi. Taidekilpailun voittajat julkaistiin tänään.
Nykytaiteen museo Kiasman yhteyteen sijoitettavaa uutta teosta etsinyt taidekilpailu on ratkennut. Valtion taideteostoimikunta on myöntänyt jaetun ensimmäisen palkinnon Nestori Syrjälän ja Harri Ahosen ehdotuksille.
Syrjälän ehdotus on performanssiteos Running Man, jossa stressaantunut pukumies juoksee ympäri kaupunkia.
– Tällä hahmolla on elekielessä stressiä ja kiirettä. Käsissä on ihottumaa. Tässä teoksessa on myös sellainen elementti, että sen voi sekoittaa ihan tavalliseen kiireiseen ihmiseen, sanoo Syrjälä.
Hämmennystä ilmassa
Teokset toteutetaan vuonna 2017. Ahosen Watercolour on puolisen vuotta kerrallaan Kiasman kupeessa. Syrjälän teoksessa näyttelijä juoksee kerran viikossa ympäri Helsinkiä, eikä sitä helposti tajua taideteokseksi. Se pitää vai bongata kaupungin muusta kiireestä.
– Tarkoitus onkin aiheuttaa vähän hämmennystä ja epätietoisuutta, sanoo 32-vuotias Syrjälä.


