Suhmurointi vei tukirahat – uimahyppytähti rahoittaa uraansa eroottisilla kuvilla: "Pidän vartalostani"

Meksikolainen uimahypyn MM-mitalisti Diego Balleza on ajautunut taloudellisiin vaikeuksiin valtion tukirahahanojen umpeuduttua. Turvatakseen harjoittelunsa kohti Pariisin olympialaisia Balleza päätti ryhtyä kauppamaan kuviaan ja videoitaan tilaajille verkkopalvelu Only Fansissa.

Meksikolaisten vesiurheilijoiden valtionavustuksia on leikattu sen jälkeen, kun Meksikon Uimaliitto ajautui kiistaan Kansainvälisen Uimaliiton kanssa.

Liittoa on syytetty toistuvasti hyvän hallintotavan rikkomisesta ja tammikuussa maan fyysisen kulttuurin ja urheilun komissio päätti rahoituksen leikkaamisesta. Päätös oli seurausta Kansainvälisen Uimaliiton ilmoituksesta, ettei Meksikon Uimaliiton puheenjohtaja Kiril Todorov enää nauttinut liiton luottamusta.

Korruptioepäilyjen kohteena ollutta Todorovia vastaan on nostettu Meksikossa kavallussyytteitä.

Tukirahojen leikkaukset ovat saaneet urheilijat etsimään vaihtoehtoista rahoitusta erilaisin tavoin.

Uimahyppääjistä Kevin Berlin perusti oman kahvimerkin ja Alejandra Orozco ja Gabriela Agundez suunnittelivat huutokauppaavansa olympiamitaleitaan. Mitalikaupat peruuntuivat, kun meksikolainen lentoyhtiö ryhtyi avustamaan kaksikkoa.

Maan taitouintijoukkue puolestaan järjesti kampanjan, jossa se myi pyyhkeitä ja uima-asuja. Joukkue sai tukea MM-matkaansa Egyptiin miljardööri Carlos Slimin säätiöltä.

Vuonna 2019 MM-pronssia uimahyppyjen kymmenen metrin parikilpailussa voittanut ja Tokion olympialaisissa neljänneksi sijoittunut Balleza puolestaan päätti hankkia uralleen rahoitusta myymällä kuvia ja videoita itsestään.

Balleza kertoo perustaneensa tilin Only Fans -palveluun, jossa kuukausimaksua vastaan halukkaat pääsevät näkemään eksklusiivista materiaalia urheilijasta.

Näin Balleza haluaa turvata harjoittelunsa kohti Pariisin vuoden 2024 olympialaisia.

– Tämä on ollut vähän kiistelty aihe, mutta kuten sanotaan, ei ole olemassa hyvää tai huonoa julkisuutta. Pidän vartalostani, en häpeä figuuriani, Balleza sanoi Reutersille.

– Onneksi olen menestynyt hyvin. Vastaanotto on ollut hyvä. On ihmisiä, jotka tukevat minua.

Vaikka kuvakauppa käy, toivoo Balleza liiton tilanteen normalisoituvan pikaisesti.

– Toivottavasti tilanne ratkeaa niin pian kuin mahdollista, koska se vaikuttaa eniten meihin (urheilijoihin), sillä joudumme miettimään eri keinoja rahoittaaksemme oman ja perheidemme elämän lopettamatta kuitenkin päivittäistä työtämme, eli harjoittelua.

Lue myös:

    Uusimmat