Sudanin sotilasjuntta pidätti kenraalin syytettynä vallankaappausyrityksestä

Ainakin 35 ihmistä kuoli Sudanissa mielenosoituksissa, satoja loukkaantui 1:59
Sotilasjunttaa vastustavissa mielenosoituksissa on kuollut kymmeniä ihmisiä.

Sudanin sotilasjohto kertoo pidättäneensä korkea-arvoisen kenraalin ja muutamia muita henkilöitä syytettynä epäonnistuneesta vallankaappausyrityksestä.

Sotilasjuntta kertoi aiemmin tässä kuussa estäneensä vallankaappausyrityksen. Juntan mukaan vallankaappauksen tarkoituksena oli palauttaa huhtikuussa syrjäytetyn presidentin Omar al-Bashirin puolue valtaan maassa. Juntta ei kertonut, milloin yritys tapahtui.

Nyt sotilasjohto kertoi, että vallankaappausyrityksen johtohahmo oli kenraali Hashim Abdel Mottalib. Juntta kertoo pidättäneensä myös kansallisen turvallisuuspalvelun upseereita sekä al-Bashirin kansalliskongressipuolueen johtoa. Sudanilaismedian mukaan pidätettyjen joukossa oli myös kenraali Bakri Hassan Saleh, maan entinen varapresidentti ja pääministeri.

Pidätettyjä odottaa oikeudenkäynti

Valtiontelevisiossa näytettiin kenraali Abdel Mottalibin valmiiksi nauhoitettu puhe, joka oli juntan mukaan tarkoitus näyttää, jos vallankaappaus olisi onnistunut. Videolla Abdel Mottalib ilmoittaa armeijan ottaneen vallan ja kertoo enintään kahden vuoden siirtymäajasta.

Sudania hallitsevan sotilasjuntan mukaan nyt pidätettyjä kuulustellaan ja heidät odottaa oikeudenkäynti. Juntan mukaan pidätettyjä syytetään yrityksestä auttaa kansalliskongressipuolue takaisin valtaan.

Sudan on ollut sotilasjuntan vallassa sen jälkeen, kun armeija syrjäytti pitkäaikaisen presidentin al-Bashirin huhtikuussa kuukausia jatkuneiden mielenosoitusten jälkeen.

Sotilasjuntta ja siviilihallintoa vaatineet mielenosoittajat tekivät viime viikolla sopimuksen tulevien vuosien vallanjaosta.

Vallanjako on määrä toteuttaa aluksi siten, että Sudania luotsaa kolmen vuoden ajan riippumaton neuvosto, jonka johdossa ovat ensin sotilaat ja sitten siviilit. Tämän siirtymäkauden jälkeen maassa on tarkoitus järjestää vaalit. 

Lue myös:

    Uusimmat