Vain yksi ihminen on istunut pidempään vankilassa Tanskassa kuin Steen Christensen.
Helsingissä kaksi poliisia vuonna 1997 murhannut tanskalainen Steen Christensen anoo ehdonalaiseen vapauteen Tanskassa.
Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 11. heinäkuuta 2025. Christensenin ehdonalaispäätöksen on määrä tulla elokuun alussa.
Christensen on istunut tekemistään Helsingin poliisimurhista nyt 27 vuotta vankilassa Tanskassa.
Hänet oli ennen vuoden 1997 Helsingin murhia tuomittu Tanskassa yli kymmenen vuoden vankeusrangaistukseen Tanskassa tehdyistä rikoksista.
Ehdonalaishakemusta käsittelevä oikeuden istunto pidettiin tällä viikolla Tanskassa, mutta päätös tulee noin kuukauden kuluttua.
Christensen on anonut vapauteen aiemminkin ainakin vuosina 2017 ja 2022.
Lue myös: Poliisimurhaaja Steen Christensenin anomus päästä ehdonalaiseen vapauteen hylättiin jälleen
Asianajaja pitää poikkeuksellisena
Christensen oli lokakuussa 1997 jättänyt palaamatta lomalta vankilaan ja matkustanut Ruotsin kautta Helsinkiin, kun hän ryösti hotelli Palacen ja murhasi kaksi suomalaista poliisia.
Teon jälkeen hän pakeni ja hänet otettiin kiinni neljä päivää myöhemmin Hämeenlinnasta.

