SS: Lähisuhdeväkivalta vähentynyt – syytä vaikea sanoa

Väkivallasta kirjatut rikosilmoitukset pariskunnilla ovat vähentyneet viidenneksen viiden viime vuoden aikana, kertoo Savon Sanomat.

Jaksolla 2012-2016 rikosilmoitukset lähisuhdeväkivallasta ovat yhteensä vähentyneet 13 prosenttia eli vuositasolla lähes 1300 tapauksen verran. Entisten avio- ja avopuolisoiden välinen väkivalta on vähentynyt.

Sen sijaan rikosilmoitusten määrät vanhemman lapseensa kohdistamista pahoinpitelyistä, sisarusten väkivallasta tai lapsen vanhempaansa kohdistamasta väkivallasta ovat pysyneet ennallaan.

Rikostilastot asiasta ovat vertailukelpoisia vuodesta 2011 alkaen, jolloin voimaan tulleet lakimuutokset lisäsivät rikosilmoituksia puolisoiden välisistä tai lapseen kohdistuneista pahoinpitelyistä. Savon Sanomat kertoo, että tutkimusten mukaan ilmoituskynnys lähisuhdeväkivallassa on samaan aikaan parantunut.

Savon Sanomat kertoo, että vielä ei tiedetä syitä sille, miksi lähdesuhdeväkivalta on vähentynyt. Lehti kertoo, ettei ainakaan laki tai poliisin puuttumiskynnys ole muuttunut. Osin kyse voi olla myös tilastollisesta vaihtelusta.

Lisäksi yksi suuntaa selittävä tekijä voi olla alkoholin kulutuksen tasaantuminen. Uutta tutkimusta väkivallan vähentymisen syistä ei ole kuitenkaan vielä tehty.

– Kodeissa tapahtuvasta väkivallasta tulee poliisille ilmoituksia viikoittain. Moniin tilanteisiin liittyy alkoholin käyttö niin kuin muihin pahoinpitelyihin, komisario Pekka Koistinen Itä-Suomen poliisista arvioi lehdelle.

– Toistensa tuntevien ihmisten väliseen tilanteeseen liittyy kuitenkin se piirre, että rikosilmoituksia perutaan paljon enemmän kuin tapauksissa, jossa on joutunut pahoinpidellyksi esimerkiksi kadulla, hän sanoo.

 

Lue myös:

    Uusimmat