SRV:n johto vakuuttaa, että haukutusta Redistä tulee vielä menestystarina

SRV:n toimitusjohtaja Juha Pekka Ojala kertoo yhtiön tulosvuodesta 1:15
SRV:n toimitusjohtaja Juha Pekka Ojala kertoo, onko kauppakeskus Redi SRV:lle ongelma.

Kauppakeskus Redi on SRV:lle raskas harjoitus. Sen takia rakentajan vuodesta tuli yli 30-vuotisen historian huonoin.

SRV:n johto kuitenkin viesti keskiviikon tulostilaisuudessa, että Redistä tulee vielä menestystarina.

Redin kauppakeskus avattiin syyskuussa Helsingin Kalasatamassa, mutta sen kävijämäärät ovat jääneet alkuperäisistä tavoitteista. Redin alkutaivalta ovat leimanneet vuokralaisten valitukset ja kielteinen julkisuus.

SRV:n toimitusjohtaja Juha Pekka Ojala kertoi keskiviikon tulostilaisuudessa, että kiinteähintaisena rakennusurakkana toteutetun kustannukset repesivät loppuvuonnakin odotettua korkeammiksi. Juuri kauppakeskusta voi syyttää vuoden tappioista.

–Tulosmielessä vuosi 2018 oli meille historian heikoin, Ojala summasi tilanteen.

”Redin iso ryöpytys”

Ojalan mukaan Redin toiminta etenee SRV:n odotusten mukaan, sillä kauppakeskuksen ylösajo voi kestää 2–3 vuotta. Vuoden loppuun mennessä Redi oli saavuttanut 2,1 miljoonaa kävijää.

–Olemme arvioineet, että Redi saa miljoona kävijää kuukaudessa eli noin 30 000 kävijää päivässä. Tähän mennessä kuukausimäärästä on saavutettu noin kaksi kolmasosaa, joten kyllä siellä väkeä käy, Ojala kommentoi tulostilaisuudessa.

Kauppakeskuksen tiloista oli joulukuun lopussa sitovasti vuokrattu 90 prosenttia, kun vuokrausaste alussa oli 85 prosenttia. Vuokrausaste on laskettu vuokrattavasta pinta-alasta.

Ojala myöntää, että kauppakeskus on käynnistynyt ”ison ryöpytyksen merkeissä”. Hän pitää esitettyä kritiikkiä osin perusteettomana.

– Olemme saaneet toimijoilta hyvääkin palautetta. Rediin ovat tulossa lähikuukausina XXL kahteen kerrokseen 3000 neliön myymälällä ja Terveystalo 1000 neliön toimipisteellä. Redin houkuttelevuus kasvaa, Ojala kertoi.

SRV:n mukaan ”lähes kaikista” Redin lopuista liiketiloista käydään parhaillaan vuokraneuvotteluita.

Redin kustannukset kohosivat lisää neljännellä neljänneksellä, sillä lisäkustannuksia syntyi aiempien jatkoksi vielä 11,1 miljoonaa euroa. Ojalan mukaan lisäkustannuksia ei tänä vuonna syntyisi.

– Kustannukset on arvioitu loppuun ja kauppakeskus on pois SRV:ltä eli toisessa yhtiössä.

Redin sijoittajaryhmään kuuluvat SRV:n lisäksi Ilmarinen, OP Ryhmä ja LähiTapiola. Myytäväksi Redi voi kypsyä vuonna 2021 tai 2022, SRV:n johto viesti.

– Ilman Redin 40,8 miljoonan euron negatiivista tulosvaikutusta SRV:n operatiivinen liikevoitto olisi ollut tammi-joulukuussa 30,8 miljoonaa euroa, Ojala selvitti.

Analyytikot, rahastonhoitajat, sijoittajat ja median edustajat saivat keskiviikkona kuulla, että Redi täyttyessään saavuttaa sille asetetut tavoitteet.

– Arvioimme, että kauppakeskustemme vuokratuotot nousevat niin Suomessa kuin Venäjälläkin, Ojala hahmotti vuoden 2019 odotuksia.

Lue myös:

    Uusimmat