Redin alamäki painoi SRV:n tuloksen karmeasti miinukselle – rakennusyhtiö myy 40 prosentin omistuksensa kauppakeskuksesta

Rakennusyhtiö SRV kertoo myyvänsä osuutensa Helsingin Kalasatamassa sijaitsevasta kauppakeskus Redistä. SRV on omistanut Redistä 40 prosentin osuuden. Kauppakeskuksen heikko menestys on painanut SRV:n tulosta.

SRV myy osuutensa Redistä hankkeen muille sijoittajille, eli eläkeyhtiö Ilmariselle, Pohjola Vakuutukselle, OP-Henkivakuutukselle ja LähiTapiola-ryhmälle.

Ilmarisen omistusosuus kasvaa 30 prosentista 49,9 prosenttiin.

– Kauppakeskuksen alku on ollut haastava, mutta Redissä on tehty paljon toimenpiteitä oikeaan suuntaan ja sillä on hyvä kehittämissuunnitelma. Helsingin kasvu ja Kalasataman alueen kehitys luovat Redille hyvät edellytykset menestyä, sanoo tiedotteessa Ilmarisen sijoituksista vastaava varatoimitusjohtaja Mikko Mursula.

Lopullinen kauppahinta määräytyy myöhemmin, kun uudet omistajat myyvät kauppakeskuksen viimeistään 7 vuoden aikana. Nyt kauppahinnasta maksetaan noin 8,5 miljoonaa euroa, ja lisäksi SRV-konserni saa yhteensä noin 12,6 miljoonan euron suorituksen tietyistä Rediltä olevista saatavistaan.

SRV kertoo myös vähentävänsä omistustaan Tampereen Kansi ja Areena -hankkeesta sekä aloittavansa toimet oman pääoman vahvistamiseksi. Tampereen keskustaan rautatien päälle rakennettavan monitoimiareenan on tarkoitus valmistua ensi vuonna ja koko kansihankkeen tornitaloineen vuonna 2024.

SRV kaavailee osakeanteja taseen vahvistamiseksi

SRV myös tekee liiketulokseensa merkittävät, noin 90 miljoonan euron arvonalennukset kauppakeskus Redistä ja muista omistuksistaan. Näistä Redin myymisen takia tehtävä arvonalennus on 71,5 miljoonaa euroa.

Arvonalennukset painoivat SRV:n loppuvuoden tuloksen raskaasti tappiolle. Yhtiön loka–joulukuun operatiivinen liiketulos oli 87,2 miljoonaa euroa tappiollinen, kun vuotta aiemmin vastaava tulos oli 1,5 miljoonaa euroa plussalla.

Yhtiön koko vuoden tulos oli niin ikään karua kertomaa. Operatiiviseksi liiketappioksi kirjattiin koko vuodelta 96,8 miljoonaa euroa. Liikevaihto kuitenkin kasvoi viime vuonna vertailukauteen nähden. SRV:n mukaan liikevaihto kasvoi loppuvuodesta erityisesti asuntorakentamisessa.

"Uusi vaihe"

– SRV:n hallitus on tyytyväinen pitkän ja vaikean prosessin lopputulokseen. Pääomistajien vahva sitoutuminen yhtiöön ja uudet merkittävät omistajat tuovat pitkäjänteisyyttä ja vakautta yhtiön toimintaan. Nyt voidaan kääntää katse tulevaisuuteen ja todeta, että SRV:n historiassa alkaa uusi vaihe, SRV:n hallituksen puheenjohtaja Ilpo Kokkila sanoo tiedotteessa.

Omaa pääomaansa SRV pyrkii vahvistamaan kahdella osakeannilla, joilla yhtiö pyrkii keräämään yhteensä noin 140 miljoonaa euroa. SRV:n osakkeenomistajat päättävät maaliskuun lopun yhtiökokouksessa, myönnetäänkö yhtiön hallitukselle valtuudet osakeantien järjestämiseksi.

Viime vuoden lopulla SRV kävi läpi yt-neuvottelut, joiden seurauksena yhtiö vähentää enintään 48 työntekijää. Sen lisäksi tehdään myös lomautuksia ja osa-aikaistamisia.

Lue myös:

    Uusimmat