Sri Lankan turvallisuusjoukot tappaneet ainakin kaksi epäiltyä Isisin asemiestä – laukaisivat pommin turvallisuusjoukkojen saarrettua

Sri Lankan turvallisuusjoukot ovat tappaneet ainakin kaksi epäiltyä äärijärjestö Isisin asemiestä tulitaistelun päätteeksi, kertoo maan armeija.

Miehet tapettiin osana taloon tehtyä ratsiaa maan itäosassa.

Armeijan tiedottajan mukaan asemiehet avasivat tulen, kun joukot yrittivät päästä asuntoon sisään Kalmunain kaupungissa.

Sri Lankan itäosassa ainakin 15 ihmistä on kuollut itsemurhaiskussa, kertoo poliisi. Itsemurhapommittajat laukaisivat pomminsa sen jälkeen, kun turvallisuusjoukot olivat saartaneet heidät. Kuolleista kuusi oli lapsia.

Poliisin mukaan kolme miestä laukaisi pommit tappaen kolme naista ja kuusi lasta talossa, jonka uskotaan oleva islamistien piilopaikka. Itsemurhaiskut tehtiin Kalmunain kaupungissa perjantaina yöllä.

Talon ulkopuolelta löydettiin lisäksi kolmen muun miehen ruumiit. Myös heidän epäillään olevan itsemurhapommittajia.

Artikkeliin päivitetty 27.4. klo 6.55 tieto itsemurhaiskusta.

Lue myös:

    Uusimmat