Spekulaatiot käyvät kuumina: Kenestä Kreikan pääministeri?

Kreikassa jatkuu epävarma tilanne. Eilen illalla maan televisio kertoi, että hallitusneuvotteluissa on saatu aikaan lopputulos. Missään muualla asiaa ei kuitenkaan ole vahvistettu.

Vanha hallitus kokoontuu tänään hätäistuntoon kello 12, mutta istunnon sisällöstä ei ole kerrottu mitään julkisuuteen. Lähes varmaa kuitenkin on, että istuva pääministeri George Papandreou saa väistyä, ja hallitus kootaan uudelleen.

MTV3:n Kreikassa oleva toimittaja Anne Sjöholm luettelee neljä vaihtoehtoa seuraaviksi pääministereiksi.

Lucas Papademos

Vahvimpana ehdokkaana pidetään Euroopan keskuspankin varajohtajana pitkään toiminutta Lucas Papademosta. Hän on mies, joka vei Kreikan euroon. Sjöholmin mukaan Papademoksella on erinomainen maine. Hän on saapunut Kreikkaan, mutta on antanut tiettävästi tiukat ehdot lähtemiselleen vaativaan pääministerin tehtävään.

Nikiforos Diamandouros

Yksi vaihtoehdoista on Euroopan oikeusasiamiehenä toiminutNikiforos Diamandouros. Hänelle on soitettu sunnuntaina, mutta sen jälkeen hänestä ei ole kuulunut mitään.

Panagiotis Roumeliotis

Panagiotis Roumeliotison Kreikan mies kansainvälisestä valuuttarahasto IMF:stä. 64-vuotias mies on entinen valtiovarainministeri.

Evangelos Venizelos

Pääministerispekulaatiossa pidetään yhä esillä myös nykyistä valtiovarainministeri Evangelos Venizelosta. 53-vuotias Venizelos aloitti valtiovarainministerinä tämän vuoden kesäkuussa.

Heinäluomalla on suosikkiehdokas

Suomen eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (SDP) tietää oman suosikkinsa Kreikan pääministeriksi.

– Kyllä oman tuntemukseni perusteella EKP:n varajohtaja (Lucas Papademos) olisi paras vaihtoehto. Kreikalla tulee olemaan paljon yhteistoimintaa sekä EU:n että EKP:n kanssa, joten keskuspankin toiminnan tuntemisesta olisi hyötyä.

Heinäluoman mukaan Kreikassa on nyt niin kova paine, että ainoa mahdollinen ratkaisu on muodostaa uusi hallitus.

Lue myös:

    Uusimmat