SpaceX:n alus laskeutui Atlanttiin historiallisen koelennon jälkeen – Ripley-nukke selvisi matkasta ehjin nahoin

SpaceX:n henkilökuljetukseen tarkoitettu Crew Dragon -kapseli laskeutui onnistuneesti Atlanttiin 0:55

Yksityisen yhdysvaltalaisen SpaceX-yhtiön alus on laskeutunut Atlantin valtamereen Floridan edustalla. Laskeutumista kuvataan onnistuneeksi. Alus teki historiallisen koelennon ISS-avaruusasemalle.

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasan suorassa lähetyksessä näytettiin, kuinka Crew Dragon -kapselialuksen neljä laskuvarjoa avautuivat ongelmitta ja alus molskahti mereen juuri ennakoituun aikaan. Kaksi venettä lähti kiitämään kapselia kohti.

SpaceX vahvisti tviitissään  Dragonin onnistuneen laskeutumisen.

Nuken avulla tietoa lennon olosuhteista

Lennolla oli mukana Ripleyksi nimetty nukke, johon kiinnitettyjen mittalaitteiden avulla tutkijat voivat seurata, minkälaiset olot olisivat lennon aikana oikeille astronauteille.

Alus telakoitui onnistuneesti ISS.lle viime viikonloppuna vuorokauden mittaisen lennon päätteeksi. Paluumatkalle kohti Maata se lähti tänä aamuna.

Jos koko lento vahvistetaan onnistuneeksi, Nasa aikoo lähettää aluksella kaksi astronauttia asemalle myöhemmin tänä vuonna. Paluuta pidettiin ennakkoon hankalimpana osuutena.

Boeingin testilennot alkavat huhtikuussa

Nasa lopetti sukkulaohjelmansa vuonna 2011. Sen jälkeen Venäjän Sojuz-alukset ovat olleet ainoa keino matkata kansainväliselle avaruusasemalle.

Ilman omia aluksia Nasa on joutunut maksamaan Venäjälle yli 80 miljoonaa dollaria jokaisesta ISS:lle lähetetystä astronautista.

Nasalla on sopimus miehitettyjen avaruusalusten kehittämisestä SpaceX:n lisäksi myös Boeingin kanssa. Boeingin Starliner-aluksen testilennot alkavat aikaisintaan huhtikuussa. 

Lue myös:

    Uusimmat