Somevaikuttaja purskahti itkuun – lensi tylysti pihalle huippuottelusta
Saksalainen somevaikuttaja Lisa Küppers heitettiin tiistai-iltana tylysti ulos stadionilta Arsenalin ja Bayern Münchenin pelattua jalkapallon Mestarien liigan puolivälieräottelua Lontoossa.
Bayern Münchenin kannattajilta oli virallisesti kielletty pääsy stadionille Lontoossa Mestarien liigan aiemman Lazio-vierasottelun häiriökäytöksen vuoksi. Tuolloin Bayern-fanit olivat heittäneet räjähteitä kentälle.
Sosiaalisessa mediassa levisi kuitenkin kuvaa, jossa Arsenal-faneilla oli yhteenottoa pääsylippuja haltuunsa saaneiden Bayern Münchenin kannattajien kanssa. Järjestyksenvalvojat passittivatkin kannattajia ulos.
Pihalle lensi myös saksalainen vaikuttaja Lisa Küppers, 24, joskin toistaiseksi kerrotun perusteella arveluttavalla tavalla.
Küppers selvitti Instagram-tarinoissaan joutuneensa stadionilta ulos. Hän raportoi asiasta "käsi täristen".
– Halusin vain mennä vessaan. Menin portaita ylös, ja kun olin päässyt huipulle, Bayernille vihellettiin rangaistuspotku. Pysähdyin ja kuvasin sen. Bayern teki maalin ja käänsin kameran itseäni päin ja olin vain hiukan iloinen, Küppers kuvaili.
Küppers sanoi veikanneensa, että Bayern voittaisi 2–1, ja hän piti veikkaustaan "todella hyvänä". Bayern siirtyi Harry Kanen onnistuneella rangaistuspotkulla johtoon kyseisin numeroin.
Näet rangaistuspotkun ylälaidan videolta.
"He olivat todella ilkeitä"
Küppersin mukaan yhtäkkiä hänelle sanottiin, että hänen on poistuttava.
– En tehnyt mitään. Ja he heittivät minut ulos kolmen muun ihmisen kanssa. He olivat todella ilkeitä minua kohtaan. Aloin itkeä, koska en kestä, että ihmiset ovat minulle sellaisia. En voi ymmärtää tätä, koska en ole edes Bayern-fani.
Küppers on esimerkiksi Sport1:n mukaan tunnetusti Schalke-fani. Küppers poisti tilitysvideonsa Instagram-tarinoistaan, mutta Bild-lehti on julkaissut pätkän sivuillaan.
Arsenalin ja Bayern Münchenin välinen ensimmäinen puolivälierä päättyi lopulta luvuin 2–2. Joukkueet pelaavat toisen osan viikon päästä keskiviikkona Münchenissä.
Küppers on esiintynyt Netflix-sarjassa Spotlight. Hänellä on Instagramissa 1,1 miljoonaa ja TikTokissa 1,6 miljoonaa seuraajaa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää