Soini vastaa matkansa nostamaan kritiikkiin: "Ulkoministereilläkin on Euroopassa vapaa liikkuvuus"

Ulkoministeri Timo Soini (ps.) on kommentoinut STT:lle matkaansa Britanniaan. Soini sanoo olleensa matkalla puolueensa puheenjohtajana, vaikka ulkoministerin rooli onkin aina päällä.

– Voin mennä vaikka Lanzarotelle palmun alle, ja olen ulkoministeri, hän sanoi.

Muun muassa valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) kritisoi Soinin esiintymistä ja tviittasi, että ulkoministerin tulee edustaa yksiselitteisesti hallituksen linjaa.

– Orpon kritiikkiin vastaan ainoastaan, että ulkoministereilläkin on Euroopassa vapaa liikkuvuus.

Soini kertoi STT:lle myös Britannian-matkansa tarkoituksesta.

– Pidän tärkeänä, että ihminen, jolla on yhteyksiä, menee sinne ja kuulee ihmisiä, joilla on paras tieto asiasta. Tämä on mielestäni hyödyllistä, Soini sanoi.

"Ei moitittavaa"

Sky Newsin haastattelussa kysyttiin, voisiko fixit eli Suomen ero EU:sta olla mahdollinen. Soini vastasi, että kansanäänestyksen järjestäminen ei kuulu tämän hallituksen ohjelmaan.

Soini ei kertonut STT:lle kantaansa siitä, voisiko kansanäänestyksen järjestäminen olla perussuomalaisten vaaliteemana eduskuntavaaleissa 2019.

– Sinne on vielä paljon aikaa. On puolueen asia päättää siitä.

Soini sanoo toimineensa matkallaan täysin asiallisesti ja pysyneensä hallituksen linjassa.

– Mitään moitittavaa ei ole, hän kommentoi.

Hiljattain ilmestyneessä ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa todetaan, että EU on suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskeisin toimintakehys.

Soinin toiminta on herättänyt paljon julkista keskustelua.

Perussuomalaisten EU-kantaa tivataan 1:59

Lue myös:

    Uusimmat