Mainos

Soini kommentoi blogissaan kovia sanojaan loikkareista: ”Se joka kiviä louhii, se niihin loukkaantuu"

Timo Soini otti iltamyöhään blogissaan kantaa aiempiin kommentteihinsa loikkareista, jollaiseksi hän tiistaina itse ryhtyi.

Soini päätti tänään erota itse perustamastaan puolueesta Perussuomalaisista ja liittyä Uusi vaihtoehto –nimiseen ryhmittymään. Vielä kesäkuun alussa hän käytti kovaa kieltä loikkareista.

– Ajatus siitä, että loikkaisin perustamastani puolueesta, on mieletön. Se oli Juudas, en minä, joka meni ja hirtti itsensä, hän kirjoitti 3. kesäkuuta.

Nyt Soini käy kirjoituksessaan läpi kymmenen päivää vanhoja kommentteja.

– Kirjoitin kovan plokin loikkareista. Se on tuossa alhaalla. En sitä sensuroi, enkä poista.  Se joka kiviä louhii, se niihin loukkaantuu. En selitä, enkä välitä. Miksi kirjoitin viikko sitten noin? Näin vaaran, jota en halunnut uskoa.

– Jouduin tilanteeseen, jota en osannut edes kuvitella. Tein omat päätökseni, en kadu, otan vastuun ja kaiken kritiikin vastaan. Tiedän, että tämä kulkee mukana hautaan asti. Kuten kaikki muukin tekeminen ja tekemättä jättäminen. Totta kai tiesin, että saan omat sanani silmilleni. Kestän sen, Soini avautuu.

Soini myös tuo ilmi epäilyksensä siitä, että Suomen Sisu olisi sekaantunut puoluekokouksessa käytyyn puoluevaltuuston valintaan.

– Se tehdään yleensä nuijan kopautuksella piirien esitysten perusteella. Jyväskylässä käsitykseni mukaan Suomen Sisun jäsen esitti vaihtoehtoisen listan ja vei sen äänestykseen. Sillä olisi muutettu demokraattisia piirien päätöksiä ja korvattu ne toisilla henkilöillä, keneltäkään kysymättä, Soini arvelee.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.