Mainos

MTV:n erikoishaastattelu: Timo Soini tuohtunut hävinneiden kohtelusta – "Kiinnosti nähdä junttaporukan ahneus"

8:47

Perussuomalaiset jättävä Timo Soini sanoo MTV Uutisten haastattelussa, että hän ei tuntenut enää perustamaansa puoluetta viikonlopun puoluekokouksen jälkeen.

– Silloin kun ei tunne omaa kotiaan, on lähdettävä toiseen kotiin, Soini sanoo.

– Ei tämä ollut helppo päätös. Tästä tulee sekä myönteistä että kielteistä palautetta ja rapaa niskaan.

Soini ei arvostele viikonlopun puoluekokouksen henkilövalintoja mutta toimintatapoja sitäkin enemmän.

– Demokratiassa äänestys on hyvä asia, mutta se on huonompi, jos tehdään organisoidusti suljetuilla keskustelupalstoilla kaikenlaista. Kaiken poliittisen kilpailun pitää olla avointa ja läpinäkyvää.

Hävinneiden kohtelu on Soinin mukaan herättänyt suuttumusta perussuomalaisten kentällä.

– Porukan vyörytys ja se tapa, millä tämä on taustoitettu, on loukannut suurta määrää perussuomalaisia ja vanhoja smp:läisiä.

– On herjattu monessa paikassa, mediassa ja kahden kesken, ja näytetty kaapin paikkaa. Tästä ovat tuhannet ihmiset olleet raivoissaan ympäri Suomea, että ei näin voi kohdella puolueen rakentajia, puolueen perustajia, Soini sanoo ja antaa vähän takaisin.

10:15

– Minua kiinnosti nähdä tämän junttaporukan ahneuden määrä – ja se osoittautui aika suureksi.

Puoluetukirahat jäävät pari vuotta sitten sovitun Lex Soinin hengessä Jussi Halla-ahon johtamalle puolueelle.

– Olen itse asiassa tyytyväinen, että ajoin läpi seteliselkärankaisten pykälän. Nyt miljoonat jäävät vanhaan osoitteeseen, mutta meille jäi selkäranka, Soini sanoo.

Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmässä Soini on rivijäsen, hänen omien sanojensa mukaan "takarivin muurahainen".

Eduskuntaryhmä ei ole vielä tehnyt päätöstä uuden puolueen perustamisesta, mutta sekin on mahdollista, jos kannatusta riittää. Soini itse ei lähde ainakaan vielä pyörtämään ajatustaan, että tämä eduskuntakausi olisi hänen viimeisensä.

– 20 vuotta aina sanottiin, että Soini se pitää joukot kasassa –  ja sitten meni kaksi päivää, kun Soini ei ollut pitämässä ja sitten se hajosikin, Soini hymähtää MTV Uutisten erikoishaastattelussa.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.