Sofia Ruutu hempeilee: Olisinpa tavannut Jarkon aiemmin

Jääkiekkoilija Jarkko Ruudun vaimo Sofia Ruutu kirjoittaa avoimesti perheonnestaan tuoreessa blogikirjoituksessaan.

Jääkiekkoilja Jarkko Ruudun vaimo Sofia Ruutu pitää arjestaan ahkerasti blogia. Mallina toimiva kaunotar kirjoittaa blogiinsa niin työkuvioistaan kuin muusta arjestaan.

Hiljattain Sofia pyysi lukijoitaan esittämään hänelle kysymyksiä ja perjantaisessa kirjoituksessaan hän vastaili kysymyksiin. Jarkon ja Sofian perheeseen syntyi viime vuoden marraskuussa esikoistytär Greta, ja monet kysymykset koskettivatkin Ruutujen perhe-elämää.

Sofia ja Jarkko eivät ole vielä päättäneet, minkä kieliseen tarhaan he aikovat viedä pienokaisensa. Greta on kuitenkin pienestä iästään huolimatta jo kaksikielinen.

– Puhun Gretalle ruotsia ja hän ymmärtää sekä suomea että ruotsia yhtä hyvin, Sofia vastaa lukijan kieliuteluihin.

Sofian elämä vaikuttaa olevan mallillaan. Vastauksista huokuu kaunottaren onni niin aviomiestään kuin lastaan kohtaan. Jos Sofia nimittäin saisi muuttaa yhden asian elämästään, liittyisi se Jarkkoon.

– Olisin halunnut tavata mieheni vielä aikaisemmin, jotta meillä olisi vielä enemmän aikaa toistemme kanssa.

Sofian kuvaillessa täydellistä päiväänsä, ovat Jarkko ja Greta jälleen esillä vastauksessa.

– Viime kesänä oli paljon täydellisiä päiviä mökillä ollessa. Greta todella nautti ja leikki. Me saimme mieheni kanssa viettää yhteistä aikaa toistemme kanssa ja nauttia hyvästä ilmasta sekä ruuasta.

Vapaa-aikanaan Sofia puolestaan haaveilee pääsevänsä vielä joskus Jarkon kanssa spa-hoitolaan koko päiväksi.

Mallikaunottaret yhdessä muotigaalassa

Harvemmin julkisuudessa nähtävä Sofia Ruutu vietti keskiviikkona iltaa Elle Style Awards -gaalassa Helsingin Messukeskuksessa. Seuralaisenaan Sofialla oli muusikko Samu Haberin mallirakas Vivianne Raudsepp. Sofia julkaisi kuvan illan gaalahumusta Instagram-tilillään.

Vaikka gaala oli hohdokas, tuli Sofialla koti-ikävä. Blogissaan hän kertoo lähteneensä gaalasta melko aikaisin, sillä kaipuu kotiin rakkaiden luo oli niin kova.

Elle Style Awards -gaalan voi kokonaisuudessaan nähdä AVA-kanavalta lauantaina 18.10 klo 20.00.

Lue myös:

    Uusimmat