Australialaistähti Neil Robertson onnistui kaikkien snookerammattilaisen unelmassa eli maksimipistesarjassa snookerin MM-kisoissa Sheffieldin Crucible-teatterissa.
Täydellisen 147 pisteen lyöntisarja oli Robertsonilta kellontarkkaa työtä, jossa lähes kaikki päällevedot – valkoisen pallon sijoittaminen pussituksen jälkeen – osuivat nappiin.
MM-kisojen kolmanneksi sijoitettu Robertson onnistui maksimibreikissä turnauksen toisen kierroksen trilleriottelussa Jack Lisowskia vastaan.
Alla olevalta World Snooker Tourin videolta voi katsoa Robertsonin lyöntisarjan kokonaisuudessaan.
Ratkaisuerä meni lopulta Lisowskille, ja englantilainen vei ottelun erin 13–12, mutta loistokauden pelannut Robertson oli jälkeenpäin vain tyytyväinen kauteensa ja päätösottelun maksimibreikkiinsä.
Robertsonista tuli maanantaina historian kahdeksas MM-kisoissa maksimin pussittanut pelaaja.
– Se tuo vain kruunun koko kaudelle, koska on jokaisen unelma tehdä 147 (pistettä) Cruciblessa, ja minun äitinikin oli yleisön joukossa tänään, Robertson intoili The Guardianin mukaan.
Robertson sai maksimibreikin lisäksi myös neljä virhepistettä Lisowskilta, joten hän nappasi erässä peräti 151 pistettä.

