Jääkiekon SM-liigan joukkueita vaivaa ikävä ilmiö. Alkukauden aikana poikkeuksellisen suuri määrä maalivahteja on loukkaantunut. MTV Urheilun asiantuntijat Karri Kivi ja Ari Vallin pohtivat ilmiötä ottelustudiossa viikonloppuna.
Alkukauden aikana vastuuvahteja on pudonnut sairastuvalle hurja määrä:
Niklas Rubin, Kärpät
Antti Raanta, Lukko
Eetu Mäkiniemi, TPS
Miroslav Svoboda, Sport
Paavo Kohonen, HIFK
Matthieu Herpin, Jukurit
Jukureiden Herpin on viimeisin loukkaantunut kassari. Hän törmäsi omaan pelaajaan lauantain kierroksella.
Ykkösvahtien loukkaantumisten myötä vastuuta on jouduttu siirtämään nuorille torjujille. Esimerkiksi Lukolla tonttia hoitaa Daniel Salonen.
– Tämä on aika hallitseva asia, MTV Urheilun asiantuntija Karri Kivi sanoo alkukauden loukkaantumissumasta.
– Seurat eivät ole ehkä olleet varautuneita, että nuoret maalivahdit ovat joutuneet maaliin. Siinä on aika hankala onnistua. Voi onnistua pelin tai kaksi, mutta pidempi jakso on totinen paikka, Kivi lisää.
Asiantuntija Ari Vallin jatkaa aiheesta, ja painottaa suomalaisen juniorityön tärkeyttä. Takavuosien maalivahtimahti on Suomessa päässyt lipeämään käsistä.
– Nyt on vaikeaa löytää huippuvahteja, jotka pystytään pitämään täällä, Vallin sanoo.
Miksi SM-liigan alkukausi on ollut maalivahdeille karmea loukkaantumisloukku? Voit katsoa Karri Kiven ja Ari Vallinin pohdinnan aiheesta pääkuvan videolta.