SM-liigan supertähti vaikeuksissa – huima potentiaali hukataan typerästi: "Mitä ihmeen touhua tämä on?"

Jori Lehterä avasi hilpeällä tavalla taustaa HIFK:n ovelasta jatkoaikakikasta 1:51
HIFK kuritti Lukkoa jatkoajalla erikoisella tavalla syyskuun puolivälin liigapelissä – Jori Lehterä avasi hilpeällä tavalla taustaa ovelasta jatkoaikakikasta.

MTV Urheilun asiantuntija Petteri Sihvonen on katsonut silmä kovana Tapparasta HIFK:hon kohun saattelemana siirtyneen Jori Lehterän otteiden perään. Lehterä oli suvereeni Tapparassa, HIFK:ssa hänellä on mennyt vain keskinkertaisesti. Sihvonen kysyy miksi? ja antaa vastauksensa.

Sillä siunaamalla, kun kuulin, että Jori Lehterä siirtyy mestari Tapparasta HIFK:hon, tajusin, että tämä antaa aihetta tarkempaan seurantaan. Ensinnäkin ajattelin, että Lehterän ja hänen suorituksensa kautta käy ilmi, mikä ero on Tapparaa valmentaneen Jussi Tapolan ja HIFK:ta valmentavan Ville Peltosen pelikirjoissa.

Syvennyttyäni nyt tapaus Lehterään on todettava, ettei merkittävintä eroa sitenkään Lehterän pelaamisen kannalta tee pelikirjojen ero, vaan jokin aivan muu.

Lehterä on aloittanut kelvollisesti mutta vain kelvollisesti HIFK:ssa. Kuten muistetaan, Tapparassa hän oli suvereeni, SM-liigan paras pelaajaa 2022-2023.

Tapparassa Jori Lehterä oli lopulta Liigan pistepörssin kakkonen: 57 ottelua, 11 maalia, 46 syöttöä, 57 pistettä.

Pudotuspeleissä Lehterä löi vielä pidempiä puita uuniin, niiden otteluiden pistepörssin hän voitti: 14 peliä, 5 maalia, 12 maaliin johtanutta syöttöä, pisteitä 17. Plusmiinustilasto +7.

Tällä hetkellä HIFK:n paidassa Lehterältä on vielä maalitili avaamatta. Hänellä on kasassa 9 peliä ja 7 maalisyöttöä. Pistepörssin sijoitus 53.

Pitääkö olla huolissaan? Pitää. Tai sopii olla.

Lehterä työhevosena

Ville Peltosen HIFK:ssa Lehterän ensisijainen ongelma on siinä, etteivät hänen ketjukaverinsa Iiro Pakarinen ja Julius Nättinen pelaa riittävästi kiekkoa keskushyökkääjälleen.

Tuolla jäljempänä on videonäytteet siitä, millaista kompurointia Lehterän pelaaminen on, kun hän joutuu luistelemaan Suomen työhevosena ilman pelivälinettä ympäri kaukaloa; ja millaista taidetta pelaaminen on, ikään kuin lämminverisenä, kun kiekko alkaakin käydä maestron lavan kautta.

Siellä on toki myös näyte siitä, miten kaikki alkaakin sujua kuin taikaiskusta, kun Nättinen tulee antaneeksi kerrankin Lehterälle pienen jättösyötön. Mutta älkää vielä kiirehtikö näytteisiin, todistan ensin tekstillä eri asioita koskien Lehterää ja nykyistä troikka-Lehterää HIFK:ssa.

Paperilla Pakarinen ja Nättinen ovat aavistuksen parempia pelaajia kuin Lehterän kanssa viime sesongin Tapparan ykkösvitjassa pelanneet Veli-Matti Savinainen ja Kristian Tanus ovat. Ja silti kolmikko Tanus-Lehterä-Savinainen oli aivan eri luokkaa, mitä kolmikko Nättinen-Lehterä-Pakarinen on.

Ainostaan pienen osan tuota paremmuutta selittää se, että Jussi Tapolan pelikirja lyö laudalta Ville Peltosen pelikirjan. Juurisyy on toisaalla.

Sen verran kuitenkin on mainittava Peltosen pelitavasta ja HIFK:n peli-ilmeestä, että siinä taistellaan ja riehutaan kaukalossa enemmän kuin Tapolan pelitavassa. Lehterä sitoutuu tuohon taistelemiseen esimerkillisesti mutta turhaan seurauksin, joissa hän ajautuu pahoin maitohapoille viimeistään 30 sekunnin kohdalla vaihtoa.

Myös Tapolan Tappara taisteli ja kamppaili, mutta se teki sen paremmasta pelaajien välisestä synkronista, etäisyyksistä ja viisikon yhteistyöstä käsin, jolloin yksittäinen pelaaja – ei etenkään Lehterä – joutunut ikään kuin fyysisesti ylittämään itseään osana kokonaisuutta.

Ja toki jos pelikirjaa ajatellaan laajemmin siten, että se nielee myös kokoonpanon muodostamisen, peluuttamisen ja valmentajien pelaajien kanssa käymät keskustelut, alkaa Peltonen jäädä rutkasti jälkeen Tapolaa. Selitän miksi.

Troikka-Lehterä pelasi Tapparassa Lehterän ehdoin, jopa: Lehterälle. HIFK:ssa troikka-Lehterässä on kolme enemmän itsenäisesti pelaavaa pelaajaa.

Kun määrätyissä pelinrakenteluvaiheissa joka puolella kaukaloa Nättinen tai Pakarinen saa kiekon, peliväline ei kuljeta mukanaan viestiä: Missä liikkuu Lehterä, miten saada pikaisesti kiekko Lehterälle?

Vastaavasti liki aina, kun Tapparassa kiekko meni Savinaiselle tai Tanukselle – ja etenkin Tanukselle! –, pelivälineen sisältämä pyyntö etsiä välittömästi seuraavalla syötöllä Lehterä otettiin todesta. Se toteutettiin. Etenkin Tanus pelasi niin, mutta myös Savinainen.

Tuo Tapparassa toteutunut yhteistyön kuvio, jossa Lehterä oli keskiössä, on eräänlaista vanhanajan jääkiekkoa. Se ei ole pelipaikatonta eikä etenkään peliroolitonta jääkiekkoa, se ei ole pelaajia tasa-arvoistavaa jääkiekkoa. Siinä ei hosuta, vaan koko ajan toimintaa jäällä ohjaa ikään kuin viekas juoni.

Ehkä se on niin, ettei Lehterä tietenkään julkea sanoa Pakariselle ja Nättiselle, että etsikää minut aina, antakaa kiekko minulle. Tässä sen sijaan vaikkapa apuvalmentaja Kimmo Kuhdan tulisi olla aloitteellinen. Ottaa troikka-Lehterä puheilleen. Ja hoitaa niin, että Lehterä saa joka pelissä ja erässä kiekkoja itselleen, Lehterää tulee ketjukavereiden suorastaan pommittaa kiekoilla, muutenhan Lehterää oli turha hankki HIFK:hon.

Tosin en usko, että Tapparassakaan Lehterä pyysi, saati määräsi ketjukavereitaan pelaamaan valtavan määrän ylimäärisiä kiekkoja hänelle. Enemmän kyse oli kahdesta asiasta: Kristian Tanuksen suoranaisesta neroudesta ymmärtää ja osata toimia niin; ja Veli-Matti Savinaisen neroudesta, suuresta neroudesta, osata pelata osin rajoittuneiden kykyjensä aivan ylärajoilla turvaten peliä edistävään yhteistyöhön sentteri Lehterän vahvuuksiin nojaten.

Tähän väliin on huomautettava, että HIFK:ssa Lehterä saa sentään per peli muutaman ylimääräisen kiekon puolustaja Luke Martinilta.

Uppiniskainen Peltonen

Olin ajatellut, että Leo Komarovista tehdään Lehterälle uusi Savinainen. Niin ei käynyt edes niissä peleissä, joissa Komarov oli mukana ennen loukkaantumistaan. Ville Peltonen näyttää uppiniskaisesti luottavan kolmikkoon Nättinen-Lehterä-Pakarinen. Toki asialla täytynee olla myös Lehterän tuki, olettaisin.

Pidän kuitenkin suurena ammattivirheenä Peltosen puolelta pitää tuo kolmikko kasassa. Mietin tässä samalla, kenet laittaisin joko Pakarisen paikalle tai Nättisen paikalle. Vaihtoehtoja ei ole monta, koska Komarov on sivussa.

Eikä tässä nyt olla HIFK:n kannalta minkä tahansa asian kimpussa. Päinvastoin Lehterän vaiheilta saatetaan ratkaista peräti se, onko HIFK:sta kilvoittelemaan aidosti mestaruudesta Tapparaa, Ilvestä ja muutamaa muuta vastaan keväällä 2024. Ei puhettakaan, että HIFK kuuluisi mestarikandidaatteihin, jos Lehterän ympärille ei saada muodostettua kovaa tulosta tekevää ykkösnyrkkiä.

Oma lukunsa on toki sekin, kun Lehterän lähipiiristä kantautui korviini pisteliäs kysymys: "Nii-in, mahtaako Jorsti olla edes todella kovassa kunnossa?" Tuolla alla jäljempänä on näyte Lehterän ja troikka-Lehterän heikosta pelaamisesta. Fakta on, ettei Lehterä jaksa ainakaan riehuvaa jääkiekkoa ilman Nättien ja Pakarisen syöttötukea muuta kuin häthätää 30 sekunnin vaihtoja.

Ja toisaalta, kun kiekko toisessa näytteessä saadaan Lehterälle sinne hänen hyökkäysalueen eri toimistoihinsa hänelle, väsymys kaikkoaa. Sen sijaan päästä päähän kaukaloa luistellessaan Lehterän liike muuttuu hiihtelyksi ja köntystelyksi.

Tein kahden erän pistokokeen troikka-Lehterälle viime lauantain HIFK-Ässät -pelin ensimmäiseen ja toiseen erään. Ensimmäisessä erässä Lehterällä kiekko pelattiin hämmästyttävän harvoin, oikeastaan vain kuutisen kertaan. Ja niistäkin hetkistä Lehterän taikavarpu alkoi tuottaa ja sylkeä syöttöjä oikeastaan vasta erän viimeisellä minuutilla. Erän 19 ensimmäistä minuuttia oli kamalaa katseltavaa Lehterältä. Toisessa erässä sentään tusinan kertaa kiekko pelattiin Lehterälle – ja heti pelin painopiste oli Ässien päässä.

Noissa kahdessa erässä ja niiden 16 vaihdossa Lehterä oli erinomainen aloituksissa. Mutta onhan Lehterä turhan kallis, turhan taitava, ja turhan tärkeä pelaaja olemaan HIFK:ssa vain voittaakseen aloituksia. Välillä kun katson Lehterään nyt, tulen ajatelleeksi päävalmentaja Ville Peltosta ja urheilujohtaja Tobias Salmelaista, ja kysymykseni heille oikeastaan kuuluukin: Miksi ja mitä varten ja millaiseen rooliin Lehterä hankittiin? Mitä ihmeen touhua tämä on, mitä nyt on nähty Lehterän osalta?

Näytteet Lehterästä ja troikka-Lehterästä

Tässä alla on pari näytettä troikka-Lehterän pelaamisesta. Ensin on heikkoa pelaamista. Tässä ensimmäistä näytettä varten luku- ja katseluohje:

Lehterän voittaa b-pistealoituksen, alkaa taistella, on kärkikarvaajana, hakee kontaktia kahteen Ässien pelaajaan, nousee maskimieheksi, HIFK:n pakki lähettää kiekon maalille, irtokiekko pomppaa Ässille, troikka-Lehterä jää pelin väärälle puolelle, Ässät saa 4 vs. 2 nopean ylivoimahyökkäykseen lähdön, jota Lehterä lähtee takakarvaamaan parhaasta asemasta, mutta Nättinen ohittaa heti Lehterän, pian myös Pakarinen luistelee ohi – ja Lehterä evästää matkalla Nättistä hoitamaan alimman hyökkääjän eli sentterin tehtävän pakkien apuna. HIFK:n viisikko puolustaa tiiviisti oman maalin edustaa, Lehterä laitahyökkääjän paikalta. HIFK saa vuorostaan irtokiekon. Tuon kaiken ainoastaan 25 sekunnin jälkeen Lehterällä ei ole enää ollenkaan paukkuja reagoida lähteä Pakarisen ja Nättisen kanssa vastahyökkäykseen. Lehterä kompuroi vähin äänin vaihtoon.

Näyte Jori Lehterän pelaamisesta – HIFK:n tähtisentterin paukut loppuvat yllättävän nopeasti 0:34
Näyte Jori Lehterän pelaamisesta – HIFK:n tähtisentterin paukut loppuvat yllättävän nopeasti.

Toisessa näytteessä vihdoin Nättiseltä tulee sellainen Taunuksen tapainen pieni jättösyöttö Lehterälle, ja hyvän kierre syntyy! Kas tässä luku- ja katseluohje:

Lehterä näyttää mailallaan pakille, että syötä laitaan Nättiselle, Nättinen vie kiekon sisään ja NYT TULEE siniviivan ylittämisen jälkeen sellainen pieni syöttö Lehterällä, joista alkaa syntyä peliä: Lehterä antaa käyttösyötön takaisin Nättiselle, Nättinen antaa rystyllä kiekon takaisin Lehterälle, Lehterä pysyy kiekossa, kiekko kimpoaa hieman onnekkaastikin Pakariselle, Pakarinen antaa takaisin pienen Lehterälle, Lehterä pelaa pakille viivaan, pakit vaihtavat paikkaa, pakki-pakki viivassa, pakki toimittaa kiekon maalille, jossa on troikka-Lehterän oikeaoppinen maskirintama, josta Lehterä pääsee helposti irtokiekkoon, Lehterä pelaa ovelan syötön keskelle Pakariselle, Pakarinen käyttää viivassa pakilla, Lehterä pääsee pakin palautukseen, Lehterä syöttää pakille viivaan, pakki-pakki, ja pakilta laukaus potentiaaliselta maalintekopaikalta maskin ollessa kunnossa – ja aivan kaikki hyvän kierre lähtee siitä, että tällä erää peliväline saadaan maestro Lehterälle pienellä jättösyötöllä!

Näyte Jori Lehterän pelaamisesta – tähtisentteri saa oikea-aikaisen syötön, HIFK saa heti myllyn pyörimään 0:53
Näyte Jori Lehterän pelaamisesta – tähtisentteri saa oikea-aikaisen syötön, HIFK saa heti myllyn pyörimään.

On täysin vastaansanomatonta, että Lehterä ja etenkin troikka-Lehterä tulee saada HIFK:ssa uusille, paremmille raiteille. Muussa tapauksessa ensi kevään unelmat sortuvat jo ennen aikojaan.

Silmäiltyäni hieman HIFK:n hyökkääjälistaa laittaisin Julius Nättisen paikalle Lehterän ja Pakarisen kanssa pelaamaan Juha Jääskän! Tai Teemu Tallbergin tai Aleksanteri Kaskimäen. Ehken sentään Micke-Max Åstenia, mutta hänkin olisi parempi kuin Nättinen.

Juttu jatkuu kuvan alla. 

Kokeiluja on tehtävä. Kyllä Lehterä sitten tunnistaa ja nyökkää valmentajille, että tässä se on, uusi Tanus. Arvelen, ettei Tapparassakaan voitu mitenkään ennalta tietää, että Tanus sopii Lehterän rinnalle parhaiten. Kun sitten kiekko vain alkoi löytää Tanuksen lavasta Lehterän lapaan, havaitsi Lehterän sen, syttyi kemia – ja Tapparan tie kohti mestaruuksia CHL:ssä ja SM-liigassa saattoi alkaa.

Tällä hetkellä Jori Lehterä ei ole johdattamassa HIFK:ta mestaruuteen. Tämän myöntämisessä on uuden paremman alku.

Jutun lopusta korjattu Topi Nättinen Julius Nättiseksi klo 13.08. 

Lue myös:

    Uusimmat