Hyökkääjät Juuso Mäenpää ja Jaakko Rissanen jatkavat KalPassa kevääseen 2028 asti. KalPa kertoi asiasta medialle keskiviikkona iltapäivällä.
23-vuotias Mäenpää valittiin viime keväänä SM-liigan pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi. Hän takoi 19 playoff-ottelussa 17 pistettä. Mäenpää kuuluu KalPan ja koko SM-liigan tähtikaartiin. Tällä sesongilla hän on tehnyt seitsemään otteluun yhtä monta pistettä.
Mäenpään kaksivuotisen jatkosopimuksen jälkimmäinen vuosi pitää sisällään option ulkomaille siirtymisestä.
Niin ikään kaksi vuotta seurassa jatkava Jaakko Rissanen, 35, toimii tällä kaudella KalPan kapteenina. Sentterillä on kuluvalla kaudella kasassa yhdeksän pistettä kuuteen otteluun.
Rissanen ja Mäenpää olivat molemmat mukana viime vuonna, kun KalPa voitti seurahistoriansa ensimmäisen Suomen mestaruuden.´