Skandaaleissa ryvettynyt kohupelaaja paljastaa suurimman katumuksensa: "Sinut ajatellaan nykypäivänä rauhallisemmaksi ja mukavammaksi, jos..."

Täksi kaudeksi Italian Serie A:han siirtynyt Kevin-Prince Boateng kertoo Bildille katuvansa tatuointejaan.

Viime kaudella Barcelonassa lainalla ollut Boateng on vuosien saatossa luonut useita kohuotsikoita. Vuonna 2009 Boateng vandalisoi 12 autoa ja yhtä mopoa syntymäpäiväjuhlien yhteydessä. Hänet lähetettiin kotiin vuoden 2014 MM-kisoista, kun hän loukkasi sanallisesti Ghanan maajoukkueen kapteenia Kwasi Appiahia.

Samana vuonna Boateng sai kenkää saksalaisseura Schalkesta epäammattimaisen käytöksen vuoksi. Mikään näistä ei ole kuitenkaan se asia, jota ghanalainen katuu eniten. 

– Toivon, että minulla ei olisi yhtään tatuointia. Sinut ajatellaan nykypäivänä rauhallisemmaksi ja mukavammaksi, jos sinulla ei ole tatuointia, Boateng kertoo.


Boatengilla on peräti 30 tatuointia. Serie A:ssa tällä kaudella 12 ottelua pelannut ja yhden maalin viimeistellyt 32-vuotias Boateng kritisoi rajusti nuorempaa jalkapallosukupolvea.

– He ajavat Mercedeksellään, saavat kuukausipalkkansa ja ovat tyytyväisiä. Heissä on niin paljon potentiaalia, mutta he eivät tee mitään ylimääräistä. He pelaavat vain Playstationia ja viettävät aikaa Instagramissa, Boateng toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat