Sivulliset huomasivat mustan savun nousevan auton ikkunasta ja pelastivat pienen pojan liekkien keskeltä: "Siinä ei olisi enää montaa sekuntia tarvittu"

MTV Uutiset kertoi eilen onnettomuudesta, jossa auto syttyi tuleen huoltoaseman pihassa Pohjankurussa, Raaseporissa. Autossa oli palon syttyessä pieni lapsi, jonka paikalle sattuneet sivulliset sankarillisesti pelastivat liekeistä.

Taksinkuljettaja Leif Lindman, 61, oli unohtanut puhelimensa kotiin ja matkalla hakemaan sitä. Hänen reittinsä kulki Pohjan Shellin ohi, ja katsoessaan ikkunasta hän näki huoltoaseman pihassa jotain erikoista.

Lähellä huoltoaseman sisäänkäyntiä oli henkilöauto, jonka kuljettajan puolelta tuli mustaa savua ulos.

– Kaarsin ympäri, ja juoksin sinne niin äkkiä kuin pääsin, Lindman kertoo.

Samaan aikaan apuun tuli Lindmanin vanha ystävä, eläkkeellä oleva upseeri Kaj Ranta, jonka kanssa he yhdessä ryhtyivät pelastustoimiin.

– Aukaisin kuskin puoleisen oven, ja se [auto] oli niin täynnä savua, ettei siellä nähnyt mitään. Sitten alkoi kuulua lapsen itkua, Lindman kuvailee.

He huomasivat takapenkillä alle kouluikäisen pojan. He riensivät avaamaan takaoven ja irrottamaan lastenistuimessa istuvaa poikaa turvavöistä, mutta palo oli jo liian pitkällä.

– Siellä oli niin kuuma jo, että selkänojat paloivat. Siinä ei enää auttanut mikään muuta, kuin ottaa koko poika remmeineen päivineen, Lindman kertoo. 

"Siinä ei olisi enää montaa sekuntia tarvittu"

He saivat irrotettua pojan istuimen autosta. Lindman kertoo tilanteen tapahtuneen äkkiä, ja hän toimi vaistonsa varassa.

– Aistin, että nyt ei ole vaihtoehtoja, täytyy toimia ja äkkiä.

Poika rauhoittui, kun hänet saatiin ulos autosta. Huoltoaseman sisällä asioimassa ollut pojan isä saapui silloin paikalle, ja Lindman ja Ranta jatkoivat auton sammuttamista huoltoaseman pihalla olevilla vaahtosammuttimilla.

Pelastuslaitoksen mukaan poika hengitti jonkin verran savua, mutta oli muuten hyväkuntoinen. 

Onnettomuudesta seuraavana päivänä Lindman on edelleen hieman hämmentynyt, miten nopeasti kaikki tapahtui.

– Se tapahtui äkkiä, siinä ei olisi enää montaa sekuntia tarvittu, Lindman sanoo vakavana.

Hän on kiitollinen, että kuljettajan ikkuna oli auki.

– Jos se ei olisi ollut auki, kukaan ei varmaan sitä olisi nähnyt, ja poika olisi tukehtunut niihin kaasuihin varmasti, Lindman sanoo.

"Tippa tuli linssiin"

Hänen mukaansa auto paloi rajusti ja meni lunastuskuntoon. Auton katto ja istuimet paloivat täysin. Lindman tiesi miten toimia, koska hän on liittynyt vapaapalokuntaan jo 50 vuotta sitten. Hän sanoo, ettei hätätilanteessa voi jäädä laatimaan strategioita, vaan on toimittava.

– Olen nähnyt lapsia, joille on käynyt paljon huonommin.

Perjantainen tilanne onneksi päättyi onnellisesti, ja hän näkikin pian tilanteen jälkeen autosta pelastetun pojan huoltoaseman ravintolassa. 

– Hän söi siellä hodaria, hymyili ja morjensti. Se oli se minun palkintoni. Eihän siinä mitään voinut, että tippa tuli linssiin.

Lindmanin ja Rannan esimerkillinen toiminta on saanut runsaasti kiitosta.

– Todella suuret kiitokset sivullisille auttajille, jotka toimivat nopeasti ja määrätietoisesti. Tässä tapauksessa heistä pitää käyttää nimitystä hengenpelastajat, pelastuslaitokselta kerrotaan.

Myös Lähitaksi, jonka taksiyrittäjä Lindman on, kertoi Twitterissä valmistelevansa palkintoa hengenpelastajille. 

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja