Sitran kysely: Alle puolet uskoo, että kansalaisten mielipiteet tulevat puolueiden kautta huomioiduksi

Kaikki puolueet tukevat ansiosidonnaista työttömyysturvaa kaikille 2:32
MTV Uutiset kertoi heinäkuussa, kuinka kaikki puolueet tukevat ansiosidonnaista työttömyysturvaa kaikille.

Suomalaisista vastaajista 42 prosenttia uskoo, että kansalaisten mielipiteet tulevat puolueiden kautta edustetuksi poliittisessa päätöksenteossa. Näin todettiin Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran teettämässä kyselytutkimuksessa.

Kyselyn vastaajista yli puolet eli 57 prosenttia koki myös, että puolueet ovat etääntyneet kansalaisista ja heidän tarpeistaan. Lisäksi vastaajista 67 prosenttia katsoi, että puolueiden tulisi parantaa viestintää kannattajiensa kanssa sekä vahvistaa keskustelua kansalaisten kanssa.

Vajaa kolmannes eli yhteensä 30 prosenttia vastaajista arvioi luottavansa puolueisiin erittäin paljon tai melko paljon. Puolueiden toimintatapoja piti vanhakantaisena reilu puolet vastaajista.

Kyselyn teetti Sitran Kansanvallan peruskorjaus -projekti ja sen toteutti TNS Kantar. Kyselyyn vastasi 3 832 suomalaista huhti–toukokuussa. Vastaajat olivat 15–85-vuotiaita.


Puoluetoimintaan osallistumisen esteenä parempi tekeminen

Puolueyhdistysten toimintaan osallistui aktiivisesti vain kuusi prosenttia vastanneista. Kuitenkin joka kymmenes vastaaja voisi ajatella lähtevänsä mukaan jonkin puolueyhdistyksen toimintaan.

Isoimpia esteitä osallistumiselle puoluetoimintaan olivat ajatukset siitä, että on parempaakin tekemistä tai että puolueet ovat liian yksipuolisesti tietynlaisten ihmisten järjestöjä. Puolueet eivät myöskään tarjoa vastaajille kiinnostavaa tekemistä.

Tärkeimmät asiat, jotka lisäisivät halua osallistua puolueiden toimintaan, olisivat kyselyn mukaan mahdollisuus vaikuttaa omaan lähiympäristöön tai laajemmin yhteiskunnalliseen kehitykseen sekä mahdollisuus oppia uutta.

Vastaajien osallistumisintoa lisäisi sekin, jos puolueet kertoisivat selkeämmin, mitä asioita ne ajavat tai jos puoluetoiminnan kautta olisi mahdollisuus saada uusia ystäviä.

Lue myös:

    Uusimmat