Siskon suuteleminen ei riittänyt – YouTube-tähti meni vielä pidemmälle: "Ihmiset tekevät rahan vuoksi hulluja asioita"

Sosiaalista mediaa siskoaan suutelemalla kohauttanut tubettaja järkyttää seuraajiaan uudella videollaan, jossa himokkaiden huulten kohteena on hänen äitinsä.

Viime kuussa YouTube-tähti Chris Monroe kauhistutti somekansaa suutelemalla kiihkeästi siskoaan.

PrankInvasion-kanavalla videoitaan jakava mies on tunnettu pilailuvideoistaan, mutta kyseisen pätkän koettiin menevän liian pitkälle. Joka tapauksessa sisarusten suuteleminen on näyttänyt kiinnostavan ihmisiä, sillä videota on katsottu tähän mennessä jo 7,4 miljoonaa kertaa.

Nyt Chris kalastelee katsojia kenties vielä häiriintyneemmällä yrityksellä, kertoo esimerkiksi Mirror UK.

Äiti suhtautuu poikansa suutelemiseen vastahakoisesti 

Uusimmalla ”KISSING MY ACTUAL MOM PRANK!” -videolla Chris suostuttelee äitiään suutelemaan itseään, vaikka aikuisen miehen mukaan ajatus oman äidin pussaamisesta tuntuu vielä pahemmalta kuin siskon.

Aluksi vastahakoinen äiti myöntyy lopulta poikansa pyyntöön pelata kameran edessä kivi-paperi-sakset-peliä. Hävittyään pelin äidin on suudeltava poikaansa. Perheen koira häiritsee aluksi omituista pilaa asettautumalla perheenjäsenten väliin. Lieneekö koiralla moraalinen vaisto?

Äidin suuteleminen on kuitenkin paljon hillitympää kuin siskon. Siinä missä Chrisin ja hänen siskonsa muhinointi oli varsin antaumuksellista, äidin ja pojan suutelu on ennemmin pikku pusu huulille. Siitä huolimatta Chrisin ja hänen äitinsä reaktio suukkoon on näkemisen arvoinen: he vetäytyvät nopeasti irti toisistaan samalla parahtaen. Äiti sanoo aikuisen lapsen suulle suukottamisen tuntuvan siltä, kuin Chris olisi kaksivuotias.

Kestätkö katsoa? Artikkeli jatkuu videon alla.


"Nyt hän pettää siskoaan äitinsä kanssa"

Video on kerännyt tähän mennessä yli 800 000 näyttökertaa – suurin osa katsojista tuntuu olevan sitä mieltä, että video olisi saanut jäädä julkaisematta.

– Nyt hän pettää siskoaan äitinsä kanssa. Niin rakas Alabama, eräs katsoja kommentoi.

– Seuraava video: Otan suihin isältäni -pila, toinen naljailee.

– Pelastakaa tuo koira, luulen sen olevan seuraavana vuorossa, kolmas varoittelee.

– Ihmiset tekevät rahan vuoksi hulluja asioita, neljäs päivittelee.

Lähteet: YouTube, Mirror UK

Lue myös:

    Uusimmat