Siskokset etsivät kadonnutta velipuoltaan Facebookissa: "Vuosia mietitty, nyt viimein rohkeus riitti"

Tamperelaisen Tanya Kuivasniemen isä paljasti noin kymmenen vuotta sitten, että hän sai parikymppisenä pojan tuntemattomaksi jääneen naisen kanssa.

Lapsen isyyttä ei koskaan tunnustettu, eivätkä Tanya tai hänen siskonsa ole saaneet miehen henkilöllisyyttä selville. Sittemmin menehtynyt isä vei kuollessaan viimeisetkin tiedot pojasta mukanaan.

Asia jäi vaivaamaan siskoksia, ja naiset päättivät ryhtyä selvittämään kadonneen velipuolen kohtaloa.

– Meillä on aina ollut sellainen olo, että haluaisimme löytää velipuolemme. Vuosia tätä on mietitty, ja nyt viimein rohkeus riitti.

Naiset tavoittelevat miestä Facebookin välityksellä. Kuivasniemi kertoo, että muut keinot on jo koluttu, eikä vihiä veljen henkilöllisyydestä tai olinpaikasta ole saatu.

– Olemme koittaneet saada tietoja esimerkiksi kirkonkirjoista, mutta meille ei ole annettu tietoja, ja se olisi muutenkin melkoista hakuammuntaa. Myös kaikki isän kaverit on käyty läpi. Osa heistä ei ole enää elossa, niin etsintä on vähän hankalaa.

Kuivasniemi kertoo, että miehestä tiedetään vain se, että hän syntyi mahdollisesti vuosien 1967 ja 1969 välillä ja vietti lapsuutensa Helsingin Käpylässä, Koskelan sairaalan kupeessa. Miehen äidin nimi saattaa olla Marja-Liisa tai Marja-Leena.

Siskokset eivät ole toistaiseksi saaneet yhtään yhteydenottoa ilmoitukseen liittyen, mutta suhtautuvat velipuolen löytymiseen optimistisesti.

– Tuskinpa Käpylässä on kauhean monta isätöntä poikaa niinä vuosia asunut, Kuivasniemi naurahtaa.

Lue myös:

    Uusimmat