Sisäministeri Mikkonen: "Ison Omenan kuolemantapaus on järkyttävä" – pyysi poliisilta selvityksen turvallisuusalan toimijoiden valvonnasta

Sisäministeri Krista Mikkonen (vihr.) sanoo pyytäneensä selvitystä poliisihallitukselta selvitystä siitä, miten poliisi valvoo turvallisuusalan yritysten ja yksittäisten vartijoiden toimintaa.

– Selvityksen pohjalta arvioidaan jatkotoimenpiteet. Alan koulutusvaatimuksista on päätetty edellisen kerran vuonna 2016, Mikkonen kirjoittaa Twitterissä.

Hän kommentoi myös espoolaisessa kauppakeskuksessa Isossa Omenassa lauantaina sattunutta kuolemantapausta, joka tapahtui vartijoiden käsittelyssä. Poliisi tutkii asiaa kuolemantuottamuksena.

– Espoon Ison Omenan kuolemantapaus on järkyttävä, Mikkonen kuvailee.

– Poliisi tutkii parhaillaan myös useita aiemmin tapahtuneita pahoinpitelyjä, joissa epäiltyinä on yksityisten turvallisuusalan yritysten työntekijöitä. Alalla on vakavia ongelmia, joihin on puututtava, hän jatkaa.

Mikkosen mukaan koulutuksella ja valvonnalla on varmistettava, ettei liiallista voimankäyttöä tai aseman väärinkäyttöä tapahdu.

– Kansalaisten on voitava luottaa turvallisuusalan toimijoiden ammattitaitoon. Oli kyse viranomaisista tai yksityisten turvallisuusyritysten työntekijöistä.


Lue myös:

    Uusimmat