Mainos

Sipilän lasten sijoitusyhtiö luopui Katera Steelistä – Taloussanomat: Syynä mediakohu

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kertoo Twitterissä, että hänen lastensa omistuksessa oleva sijoitusyhtiö Fortel Invest omistaa energiayhtiö Gasekia, teknologiayhtiö Chempolista ja kuljetusyhtiö Ahola Transportia.

Fortelin omistusosuus Gasekista on 1,19 prosenttia, Chempolista 5,25 prosenttia ja Ahola Transportista 0,89 prosenttia. Listalla ei ole enää Katera Steeliä, josta yhtiö on aiemmin omistanut viiden prosentin osuuden. 

Sipilän lasten välillinen omistus Chempolikseen nousi tänään esiin, kun Iltalehti uutisoi yhtiön osallistuneen Sipilän vienninedistämismatkalle viime vuonna.  

Taloussanomien mukaan Fortel Invest on myynyt osuutensa Katera Steelistä noin viikko sitten. Asian vahvisti Taloussanomille Katera Steelin toimitusjohtaja Markku Jauhiainen.

Jauhiainen kertoo lehdelle, että myynnin taustalla on asiasta noussut mediakohu. 

Mainos

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.