"Sipilän kainalosauva ja Soinin hillotolppa" eduskunnan riepoteltavaksi

Eduskunta käsittelee tänään valtioneuvoston tiedonantoa hallituspohjan muutoksesta. Käsittelyn jälkeen eduskunta mahdollisesti äänestää hallituksen luottamuksesta.

Hallitus aikoo jatkaa entisillä ministereillä, vaikka hallituspuolue perussuomalaisten eduskuntaryhmä hajosi viime viikolla kahtia. Kaksikymmentä kansanedustajaa lähti puolueesta ja perusti Uusi vaihtoehto -ryhmän. Lähtijöiden joukossa ovat kaikki entiset perussuomalaisten ministerit.

Oppositio on kritisoinut tiukasti Uuden vaihtoehdon nousua hallitukseen. Ryhmän kansanedustajia on arvosteltu arvojen myymisestä.

– Sen ainoa tehtävä on [pääministeri Juha] Sipilän kainalosauvana viedä maakunta- ja sote-uudistukset läpi sekä turvata ex-puheenjohtaja [Timo] Soinin hillotolppa ulkoministerinä loppuvaalikaudeksi, sivalsi SDP:n Johanna Ojala-Niemelä eduskunnan kyselytunnilla torstaina.

Kikkailua ja valtapeliä

Oppositio tivasi torstaina kyselytunnilla perussuomalaisista lähteneeltä kulttuuri-, urheilu- ja eurooppaministeri Sampo Terholta (uv.) muun muassa, voivatko kansalaiset luottaa hallitukseen, koska sen muodostamista edelsi "kova poliittinen peli". Terho väisti kysymykset hallituksen luottamuksesta ja kertoi, että luottamuksesta äänestetään sen jälkeen, kun hallitus on tehnyt tiedonannon hallituspohjan muutoksesta.

Suurimman oppositiopuolueen SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne on sanonut, että Uusi vaihtoehto -ryhmä jatkaa täysin perinnettä, joka Sipilällä ja hallituksella perussuomalaiset mukaan lukien on tähän asti ollut. Köyhien kurjistaminen ja rikkaiden rikastuttaminen vain jatkuu, jos Uusi vaihtoehto -ryhmä kuuluu hallitukseen, Rinne sanoo.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson on sanonut, että kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpon ja keskustan puheenjohtaja Sipilän toiminta hallituksen muodostamisessa näyttää opportunismilta eikä arvojohtajuudelta. RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson puolestaan sanoi viime viikolla, että hallitusnäytelmästä saa sen vaikutelman, että käsikirjoitus oli laadittu jo etukäteen.

– On saatu olla mukana näytelmässä, joka hieman vaikuttaa siltä, että jotkut tiesivät etukäteen, että näin tässä kuitenkin loppumetreillä aiotaan tehdä.

Kokoomusedustaja hämmästelee salkkujakoa

Napinaa on kuulunut myös hallituspuolue kokoomuksen riveistä. Puolueen kansanedustaja Harry Harkimo hämmästeli eilen uuden hallituksen salkkujakoa Savon Sanomien julkaisemassa blogikirjoituksessaan.

– Syntyneellä uudella ”puolueella” on sama määrä ministereitä kuin ennen, vaikka kansanedustajien määrä melkein puolittui. Jos kuvittelemme, että Uusi vaihtoehto saisi vaaleissa puolet perussuomalaisille gallupeissa luvatuista ääniosuuksista, sillä olisi 8-10 kansanedustajaa - melkein joka toinen ministerinä!, Harkimo kirjoitti.

Harkimon mukaan ministerijaon taustalla on "diili", josta ovat päättäneet kokoomusjohtaja Orpo ja hänen avustajansa. Harkimon mielestä eduskuntaryhmällä ei ole ylipäätään valtaa päätöksenteossa.

Lue myös:

    Uusimmat