Oppositiopuolueet höykyttivät hallitusta, kun eduskunnassa keskusteltiin valtioneuvoston tiedonannosta viime viikon hallituspohjan muutoksesta.
Koko iltapäivän kestäneessä keskustelussa oppositio syytti kerta toisensa jälkeen hallituspuolueita ennalta suunnitellusta salaisesta operaatiosta hallituspohjan muuttamiseksi. Samansuuntaista kritiikkiä kuultiin niin opposition oikealta kuin vasemmaltakin laidalta.
Perussuomalaisten varapuheenjohtajan Laura Huhtasaaren mukaan hallituspohjan vaihdos oli "härski näytelmä".
– Kulisseissa oli jo pidempään juoniteltu operaatiota. Jussi Halla-ahon kutsuminen hallitusneuvotteluihin oli pelkkä näytelmä. Vedottiin höpöhöpö-verukkeisiin, jotta perussuomalaisista päästiin eroon, Huhtasaari sanoi.
Vasemmistoliiton puheenjohtajan Li Anderssonin mielestä pääministeri Juha Sipilän (kesk.), valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok.) ja ulkoministeri Timo Soinin (uv.) "kyyninen manööveri" horjuttaa kansalaisten luottamusta politiikkaan.
Hallituspohjan muutoksessa ei Anderssonin mukaan ollut kyse hallituskriisistä vaan tarkkaan harkitusta strategiasta. Anderssonin mukaan hallituspohjan vaihdosoperaatio tehtiin, jotta sosiaali- ja terveydenhuollon yhtiöittäminen ja ulkoistaminen saataisiin toteutettua suunnitelmien mukaisesti.
– Voiko politiikka olla enää kyynisempää, Andersson kysyi.
Merkattuja kortteja?
Suurimman oppositiopuolueen SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajanmukaan pääministeri Sipilä käveli ratkaisuillaan eduskunnan ylitse.