Eduskuntapuolueiden puheenjohtajat kohtaavat tänään SuomiAreenan tentissä Porissa ensimmäistä kertaa uudella hallituskaudella. Tentti on parhaillaan käynnissä MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa suorana lähetyksenä kello 21.
Tunnin kestävän tentin aiheena on sisäpolitiikka, erityisesti talous ja työmarkkinat. Tentin juontavat MTV Uutisten politiikan toimittajat Antonia Berg ja Juha Kaija.
Päivän kuuma peruna on ollut tapaus Vilhelm Junnila. Orpon hallituksen elinkeinoministeri Junnilan äärioikeistokytkökset ovat nousseet esille myös kansainvälisessä lehdistössä.
Lue myös: Tuoreen ministerin äärioikeistokytkökset ihmetyttävät – Junnila 88-heitosta ja Turun puheestaan: " Pahoittelen ja otan opikseni"
Opposition esittämä epäluottamuslause kaatui tänään eduskunnassa, kun Junnila sai äänestyksessä täpärästi eduskunnan luottamuksen. Junnila saa jatkaa tehtävässään äänin 95–86.
Jos Junnilan luottamusta vastaan olisi äänestänyt kymmenen edustajaa enemmän, olisi hän joutunut eroamaan tehtävästään. Oppositiosta poissa oli kaksitoista edustajaa.
SuomiAreenan tentti alkoi ryminällä, kun hallituksen edustajat ja oppositio yltyivät lähes huutoriitaan.
Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikon mukaan tunnelma eduskunnan äänestyksessä tänään oli erittäin surullinen.
– Emme voi hyväksyä tätä, tilanne on poikkeuksellinen. Mikäli oppositio olisi ollut täysilukuinen, Junnila olisi saanut epäluottamuslauseen.
Perussuomalaisten Jani Mäkelän mielestä Junnilan tapauksesta puhuminen vie huomion pois oikeista ongelmista.
