Mainos

Sipilä vastaa kirjan väitteisiin: Keskustelin presidentin kanssa etukäteen ay-johtajien tapaamisesta

8:46

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoo keskustelleensa etukäteen presidentti Sauli Niinistön kanssa presidentin tapaamisesta työmarkkinajohtajien kanssa vuonna 2015.

–  Hänellä kerran oli tosiaan Mäntyniemessä ay-johtajat. Hän keskusteli, mutta ei varmaan kiky-sopimuksen sisällöstä, Sipilä sanoi toimittajille Lappeenrannassa.

Sipilän mukaan presidentti kysyi häneltä etukäteen mielipidettä tapaamisesta ja Sipilä sanoi pitävänsä ideaa hyvänä.

Eilen julkaistu Matti Mörttisen ja Lauri Nurmen kirja kertoo, että presidentti kutsui vuonna 2015 työmarkkinavaikuttajia Mäntyniemeen sen jälkeen, kun neuvottelut kilpailukykysopimuksesta olivat katkenneet.

Sipilä sanoi keskustajohdon kokoontumisessa Lappeenrannassa, että tapaaminen ei ollut käänteentekevä kilpailukykysopimuksen sorvaamisessa. Hän ei koe, että kyse olisi ollut presidentin sekaantumisesta sisäpolitiikkaan.

Sipilä ei tiedä, onko kokoomuksen silloinen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Alexander Stubb tiennyt tapaamisesta. Kirjan mukaan Stubbille ei kerrottu.

Mainos

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.