Sipilä hallituksen toimintakyvystä: Painostussyytökset vakavia, keskusteltava hallituksessa

Keskustan puheenjohtajan, pääministeri Juha Sipilän mukaan kokoomuksen eduskuntaryhmän esittämät painostussyytökset on keskusteltava läpi hallituksessa.

Keskustan politiikka- ja toimintapäivillä puhunut Sipilä sanoi, että hänen rajansa ylittyi eilen, kun kokoomusryhmä syytti pääministeriä edustajiensa painostamisesta Soinin luottamusäänestyksessä.

– En ole painostanut ketään, se on selvä asia. Miksi minä painostaisin joitakin kansanedustajia varsinkaan sellaisissa kysymyksissä, jotka ovat hyvin henkilökohtaisia ja herkkiä. Ja se, että olisin toisen eduskuntaryhmän edustajia painostanut, ei tulisi kuuloonkaan, Sipilä sanoi.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä lähetti eilen tiedotteen, jonka mukaan hallituskumppanit olisivat painostaneet kokoomusedustajia luottamusäänestyksessä. ”On käsittämätöntä, että pääministeri on todennut, että äänestyksen ei pitäisi olevan kenellekään vaikeaa”, tiedotteessa sanotaan.

Kokoomus oli tarttunut pääministerin torstaiseen lausuntoon, jossa hän oli kertonut omaan ryhmäänsä viitaten, ettei hän usko, että kenelläkään on ongelmaa painaa tässä kysymyksessä vihreää nappia.

– Kyllä se aika erikoista on, että toisen hallituspuolueen eduskuntaryhmä ottaa kantaa taustoja ja faktoja tarkistamatta ja esittää syytteen, että olisin painostanut tai vähätellyt tätä kysymystä. Ja kun olen sitä kysynyt, niin mitään faktaa sen taustalle ei ole pystytty esittämään, Sipilä sanoi.

Tänään kokoomuksen ryhmäjohtaja Kalle Jokinen vakuutteli Twitterissä, että asia on käyty pääministerin kanssa läpi.

”Olemme todenneet, ettei hän tarkoittanut kokoomuksen ryhmää – hyvä niin”, Jokinen kirjoittaa.

Sipilältä kysyttiin hallituksen toimintakyvystä.

– Kyllä tämä ylittää sen vakavuusasteen, että tämä pitää huolella keskustella. 

Lue myös:

    Uusimmat