Sipilä AKT:n roolista: Tuntuu kohtuuttomalta, että iso asia kaatuu pienen joukon vuoksi

Juha Sipilä: Pitäisi löytää yhdessä tekemisen henki 3:27

Pääministeri kommentoi kaatunutta yhteiskuntasopimusta MTV:n Seitsemän uutisissa. Neuvottelutilanne ei ole hänen mukaansa muuttunut iltapäiväisestä.

Pääministeri Juha Sipilä kertoi Seitsemän uutisissa olleensa yhteydessä tänään iltapäivällä kaatuneiden yhteiskuntasopimusneuvotteluiden tiimoilta palkansaajajärjestöihin.

– Olen ollut tänä iltana yhteydessä jo muutamiin palkansaajajärjestöjen edustajiin ja yrittänyt haistella, onko tässä jotakin tehtävissä. Kaikki kivet kyllä käännetään, että syntyisi yhteinen neuvotteluratkaisu.

Tilanne ei kuitenkaan ole pääministerin mukaan muuttunut iltapäivästä.

– Kaikki kivet olen luvannut kääntää ja näin tulen tekemään, että syntyisi yhdessä sovittu ratkaisu. Tämä on historiallinen tilanne Suomessa ja meidän pitäisi löytää yhdessä tekemisen henki. Tämä on täysin meidän omissa käsissämme.

Sipilä kommentoi myös AKT:n roolia neuvotteluissa.

– Kyllä se kohtuuttomalta tuntuu, että pienen joukon vuoksi näin iso asia kaatuisi.

Hallituksen kilpailukykypaketti sen sijaan etenee suunnitelmien mukaisesti ja se tulee viikon päästä lausuntokierrokselta.

– Se etenee omalla painollaan ja meillä on aikaa tässä vielä jonkin aikaa kuulla, että löytyykö joku muu ratkaisu, Sipilä sanoi.

Lue myös:

    Uusimmat