Sinustako kansanedustaja -väittelyiden voiton vei kristillisdemokraattien Aki Ruotsala – kehuu Timo Soinin sanansäilää: "On tehnyt palveluksen demokratialle"

Sinustako kansanedustaja -väittelyihin osallistui yhteensä 18 eduskuntavaaliehdokasta, joilla ei ole aiempaa kokemusta kansanedustajuudesta. Kilpailun voiton vei kristillisdemokraattien Aki Ruotsala.

Hallituksen perhepolitiikkaa käsitelleessä finaalissa Ruotsala väitteli kumoon keskustan Eeva Kallin.

– Tämä oli selkeästi erilainen politiikka-aiheinen keskusteluohjelma, ja se selvästi toi kaivattua tunnetta peliin, Ruotsala kehuu.

Omat väittelytaitonsa Ruotsala kertoo saaneensa esimerkiksi lapsuudestaan seitsenlapsisessa perheessä Härmässä.

– Ison perheen kasvattina olen tottunut puolustamaan omia mielipiteitäni, ja jos Pohjanmaalla et itse seiso sanojesi takana, ylitsesi kävellään oikealta ja vasemmalta, Ruotsala sanoo.

Pori Jazz -kohu "jätti jälkiä mieheen"

Julkisuus ei ole Ruotsalalle täysin uutta – huomiota riitti viime kesänä Pori Jazz -kohun yhteydessä.

Tuolloin Ruotsala sai musiikkifestivaalin johtopaikalta pikaiset potkut, kun hän muun muassa Satakunnan Kansan haastattelussa totesi, ettei homoja ole olemassa, on vain homoutta.

Poliittisen väittelemisen kannalta kyseessä oli Ruotsalan mukaan "kriisiviestintä- ja mediakoulu".

– Viime kesä oli varmasti sellanen, joka jätti jälkiä mieheen. Kyllä minä olen ajatellut, että sillä on ollut oma tarkoituksensa, Ruotsala sanoo.

Retoriikasta kehuja perussuomalaisille ja brittiparlamentille

Oman puolueensa ulkopuolelta Ruotsala kehuu perussuomalaisten väittely- ja retoriikkataitoja.

– On perussuomalaisista puolueena mitä tahansa mieltä, mielestäni puolueen tulo suomalaiseen politiikkaan on rikastuttanut meidän retoriikkaamme, Ruotsala toteaa.

Timo Soini, vain mainitakseni, toi aikoinaan salikeskusteluun paljon värikkyyttä ja on tehnyt varmasti palveluksen suomalaiselle demokratialle, kun ihmisten kiinnostus politiikkaan on säilynyt.

Lisäksi Ruotsala kehuu Ison-Britannian parlamentin värikkäitä keskusteluja.

– Se on hyvä esimerkki sanansäilän heilumisesta, Ruotsala tiivistää.

Lue myös: 

Lue myös:

    Uusimmat