Ensimmäinen reaktio, kun skunkki tulee kylään on: apua, haiseeko se? Vastaus: kyllä ja ei.
Mäntsäläläinen Sinna Lantea piti ajatusta haisunäädästä kotona hulvattomana vitsinä, kun hän kuuli aiheesta ensimmäisen kerran.
– Luin vuosia sitten lehdestä haastattelun haisunäädän omistajasta, ja siinä taisi olla kuvakin siitä miten skunkkia lenkitettiin koiran tapaan. Pidin sitä lähinnä hulvattomana vitsinä.
Ajatus jäi kuitenkin muhimaan, ja muutama vuosi myöhemmin Lantea talutteli valjaissa omaa pikku skunkkiaan.
– Meillä on Wilman kanssa ihan eri käsitys lenkillä olosta. Minä tahtoisin mennä suoraviivaisesti pisteestä a pisteeseen b, mutta Wilma haahuilee ilman päämäärää pelloilla ja metsissä. Wilmalla on myös ulkotarha, jossa se saa kuoputella ja nuuskia vapaasti.
Sinna Lantea ehti hankkia Wilman vuonna 2015 – juuri ennen kuin haisunäädän ottaminen lemmikiksi kiellettiin Suomessa lailla vuoden 2016 alussa. Taustalla oli ministeriön näkemys, jonka mukaan petoeläimet voivat aiheuttaa luonnossa merkittävää haittaa. Näin ennen vuotta 2016 otettu Wilma jäi yhdeksi Suomen harvoista lemmikkihaisunäädistä.
– Moni tulee kyselemään Wilmasta, kun kuljemme ulkona. Käymme myös silloin tällöin esittäytymässä lemmikkieläinkaupoissa ja messuilla. Siellä Wilma mököttää, sillä se ei ole ollenkaan sosiaalinen, Lantea nauraa.
– Wilma vertautuu lemmikkinä monin tavoin kissaan. Se on itsenäinen eikä tippaakaan miellyttämisen haluinen. Siinä on myös diivamaisia piirteitä.
