Simon Cowell teki dramaattisia muutoksia kasvoilleen – myöntää menneensä liian pitkälle

Talent-tuomari myöntää menneensä liian pitkälle täyteaineiden kanssa

Talent -tuomari Simon Cowell myöntää menneensä liian pitkälle täyteainehoitojen kanssa, joita hän on vuosien varrella suosinut, kertoo E News-sivusto.

Sivuston mukaan musiikkimoguli on saanut tarpeeksensa botoxista ja fillereistä ja aikoo nyt jättää hoidot taakseen. Tietojen mukaan Cowell aikoo poistattaa täyteaineet kokonaan, koska sanoo näyttävänsä nykyisin kauhuelokuvan hahmolta.

The Sun -lehdelle taannoin antamassaan haastattelussa Cowell totesi.

– Jossain vaiheessa olin ehkä mennyt liian pitkälle. Näin hiljattain kuvan itsestäni, enkä tunnistanut itseäni.

Sivusto kertoo, että 62-vuotiaan Cowellin 8-vuotias poika olisi ollut jopa hysteerinen huomattuaan eron isänsä kasvoissa, joten tähtituomari päätti jättää täytehoidot kokonaan.

– Nyt riitti. Kasvoissani ei ole enää laisinkaan täyteaineita, Cowellin kerrotaan todenneen.

Sivuston mukaan Cowell haluaa näyttää hyvältä terveellisten elämäntapojen, sekä runsaan vedenjuonnin avulla.

– Oli vaihe, jolloin kaikki pumppasivat kasvonsa täyteen täyteaineita, mutta itselleni on nyt tärkeintä terveellinen syöminen ja runsas vesi, Cowell on sanonut

Cowell on aiemmin myöntänyt, että vuosien varrella hän on käyttänyt botox- ja vitamiinipistoksia, E News kertoo.



Lue myös:

    Uusimmat