Mainos

Sikatilojen salakuvausjutussa suurin osa syytteistä nurin

Suurin osa syytteistä sikatilojen salakuvausjutussa on hylätty Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa.

Kolme vastaajaa vapautettiin kaikista syytteistä, jotka koskivat julkisrauhan rikkomisia ja törkeitä kunnianloukkauksia. Yksi syytetyistä sai 20 päivän ehdollisen vankeustuomion julkisrauhan rikkomisesta.

Juttu liittyi länsisuomalaisilla sikatiloilla syksyllä 2009 salaa kuvattuun aineistoon, jota julkaistiin netissä.

"Olemme tyytyväisiä"

Oikeutta Eläimille -yhdistyksessä ollaan tyytyväisiä siihen, että oikeus hylkäsi suurimman osan sikatilojen salakuvausjutun syytteistä. Järjestö katsoo tiedotteessaan, että oikeusjutun nostamisella yritettiin vaientaa eläinten huonoja oloja paljastaneita henkilöitä.

– On positiivista, että tuomioistuimenkin mukaan tällaisen merkittävän yhteiskunnallisen ongelman esille tuominen on hyväksyttävää. On silti surullista, että ainoa toimi, johon kuvien julkaisun jälkeen on ryhdytty, on kuvaajien haastaminen oikeuteen, arvioi yksi syytteistä vapautetuista tiedotteen mukaan.

Osa kuvatuista sikatiloista oli aiemmin Eviran tai kunnaneläinlääkärin tarkastuksessa saanut huomautuksia puutteista eläinten hoidossa, osa taas oli saanut puhtaat paperit. Oikeutta Eläimille -yhdistys kertoo aikovansa jatkaa tiedottamista eläinten huonosta kohtelusta.

(MTV3 - STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.