Sijoittajat pettyivät Nokian patenttikiistan ratkaisuun

Nokian osake halpeni maanantaina rajusti, kun yhtiö aamulla kertoi Samsungin kanssa käydyn patenttikiistan ratkaisusta. Nokia saa välimiesmenettelyn ratkaisun perusteella Samsungilta lisää korvauksia, mutta ilmeisesti markkinoilla petyttiin niiden määrään.

Helsingin pörssissä Nokian kurssi päätyi yli 11 prosenttia miinukselle.

Nokian mukaan kansainvälisen välitystuomioistuimen ratkaisu koskee vain tiettyjä yhtiön patentteja. Yhtiöt ovat aiemmin sopineet, että vuoden 2014 alusta lähtien jatketun lisenssisopimuksen suuruus määräytyy välimiesmenettelyn perusteella.

Nokia Technologies -liiketoimintaryhmän johtaja Ramzi Haidamusin mukaan Nokia odottaa nyt uusia yhteistyömahdollisuuksia Samsungin ja muiden yhtiöiden kanssa lisensioinnissa.

Nokia arvioi saavansa loppuun saatetuista ja käynnissä olevista välimiesmenettelyistä vähintään 1,3 miljardia euroa kassavirtaa vuosina 2016-2018.

Lue myös:

    Uusimmat