TPS:n ja Tapparan välieräsarja Liigassa on odotetun taktista, jopa yltiötaktista pelaamista. Tappara teki onnistuneen ryöstöretken Turkuun sarjan ensimmäisessä koitoksessa jatkoerävoitollaan maalein 3-2. MTV Sportin jääkiekkoasiantuntija Petteri Sihvonen analysoi pelin ja kurkistaa parivaljakon tulevaisuuteen.
Video: TPS:n ja Tapparan välieräavauksen huippuhetket ja Henrik Haapalan sekä Jukka Rautakorven ajatukset ottelusta.
TPS:n ja Tapparan ensimmäinen kohtaaminen oli kuin siitä myyttisestä kuvastosta, jossa sodat joskus oikein kauan sitten käytiin herrasmieshengessä niin, että osapuolet marssivat sotatantereelle, ryhmittyivät asemiin, odottivat torven törähdystä, että voitiin alkaa. Välillä saatettiin pitää tauko, ruokailtiin, ja taas jatkettiin – kunnes toinen armeija oli lyöty ja voittaja selvillä.
Tapparan trap vastaan TPS:n viivelähtö. Siitä päätykiekko, ei prässiä. Tapparan ylempi viivelähtö vastaan TPS:n trap, ja niin edelleen. Tämä pelaamisen taktinen pelikirja ja herrasmieskaava toistui ja toistui etenkin ottelun ensimmäisessä mutta myös kolmannessa erässä. Toisessa erässä TPS hieman hullutteli, pihisteli kiekkokontrolliaan – ja ote siirtyi Tapparalle.
Jatkoerässä nähtiin avoimempaa lätkää. Tässä mielessä peli tarjosi koko rahan edestä viihdettä sekä ammattilaisille että pelin hienouksista vähemmän välittävälle suurelle yleisölle. Kaikkineen tarjolla oli huikea kiekkomatsi, jossa viljeltiin ja kultivoitiin parhaimmin suomalaisen jääkiekkoilun itseymmärryksen perustaa, Meidän peliä.
Entä mikä oli ottelun syvin viesti, millaista hiljaista tietoa matsin tapahtumat ja rakenteet tarjosivat TPS:stä ja Tapparasta?
Noin 50 trapin ja viivelähdön potpuri kieli kummankin valmennusjohdon taktisesta valveutuneisuudesta suhteessa vastustajaan. Sekä Tapparan Jukka Rautakorpi että TPS:n Kalle Kaskinen esikuntineen olivat tehneet kotiläksynsä, tunsivat vastustajansa ja omansa.
Tuossa 50 trapin ja viivelähdön ryppäässä oli kuitenkin puolin ja toisin merkit vanhasta. Kauden aikana tähän mennessä elettyä ei saa elämättömäksi.
Lue myös tämä: TPS-kapteeni Tomi Kallio manasi jäähyjä tappiottelussa.
Tappara ei ole pelannut runkosarjassa eikä KalPaa vastaan juurikaan näitä viivelähtöjä, joissa ennen liikkeellelähtöä pysähdytään. Ja se totisesti näkyi! Monin kohdin Tapparan viivelähdöt olivat lähes kelvottomia. Usein hyökkääjät eivät mahtuneet samaan televisiokuvaan pakkien kanssa. Ensimmäistä, peliä tekevää syöttöä ei saatu aikaiseksi säällisellä tavalla, saati seuraavaa, peliä edistävää syöttöä. Luvattoman usein joku nimipakki Niko Mikkola joutui vain toikkaroimaan kiekon kanssa niin, että tavoite voittaa punaviiva vaikutti epätoivoiselta päämäärältä.
TPS:n viivelähdöt olivat vuorostaan paremmin organisoituja sisällöllisesti, mutta turkulaisia vaivasi kauden mittaan syntynyt helmasynti: On pelien välisiä toimintatapaeroja. Mutta on ennen muuta pelin sisäisiä pelaamisen ailahteluja. TPS suorastaan kutsui ottelun toisessa erässä Tapparan tanssiin mukaan. Turkulaiset eivät enää syöttäneet kiekkoa alaspäin, mikä vähensi radikaalisti kiekkokontrollipelaamista. Siihen saumaan Tappara iski ja sai otetta pelin virtauksesta, mikä lisäsi silmin nähden tamperelaisten pelaamisen itseluottamusta.
TPS:n toistomäärät nyt nähdyn kaltaisesta pelaamisesta kauden mittaan ovat liian vähäiset. Aivan kuin joku kärkipakki Ilkka Heikkinen olisi vasta pelin kuluessa, jos sittenkään, oppinut hiljalleen sille, miten käsillä ollutta peliä pelataan.
Joukkuepallopelihistorian legendaarisimmat voitokkaat päävalmentajat ovat aina valmistaneet joukkueitaan läpi kauden siihen, mikä odottaa pudotuspelien loppuvaiheissa. Tässä työssään Kaskinen ja Rautakorpi ovat osin epäonnistuneet. Mutta mikä mielenkiintoista, nyt vastakkain ovat koutsit ja joukkueet, jotka lähtevät samalla tavalla itse aiheutetulta takamatkalta päin toisiaan.
Tästä alkaakin kova kilpajuoksu siitä, kumpi ehtii tähteellä olevien kolmesta kuuteen peliin aikana kehittämään enemmän omaa prosessiaan. Saako Tappara pelaamisen sisältöjä kuntoon? Entä onnistuuko TPS pelaamaan 60 minuuttia siten, miten se nyt pelasi vain ensimmäiset 20 minuuttia? 
Nostan esiin uuden seikan. Voi olla, että koko sarja ratkaistaan siinä, miten pakkeja peluuttavat TPS:n Sami Salo ja Tapparan Janne Grönvall onnistuvat akuutisti ottelujen aikana ohjeistamaan puolustajiensa pelaamista. Ja missä määrin Salo ja Grönvall pystyvät pelin aikana ja erätauoilla pyytämään hyökkääjien peluuttajilta, Kimmo Rintaselta ja Marko Ojaselta sekä päävalmentajilta hyökkääjien määrätynlaisia aputoimia hyökkäyksiin lähdöissä. Toki myös välipäivien videovalmennus korostuu tässä asiassa.
Nyt näyttää, että TPS ja Tappara tulevat tavallaan syleilemään toisensa taktisella pelaamisellaan kuoliaaksi sarjan mittaan. Katseet kääntyvätkin sitä mukaa pelaaviin yksilöihin.
Kollektiivi vastaan kollektiivi -pelaaminen tuntuu johtavan siihen, ettei viidellä viittä vastaan pelattaessa yksilöt nouse yli muiden kaukalossa. Niin taitavia ja ylivertaisia pelaajia ei ole kummankaan rivissä. Sen sijaan mahdollisesti alkaa heikoimpien lenkkien metsästys. Murtuuko TPS esimerkiksi puolustaja Mark Fraser? Hän pelaa hyvin, ymmärtää peliä, mutta välillä meinaa pelinopeus loppua. Ja onko Tapparan maalivahdin Dominic Hrachovinan taso sittenkään riittävä, vai onko Tapparan puolustus saanut hänet vain näyttämään hyvältä jo parin kauden ajan?
Ylivoimapelissä sen sijaan molemmilla joukkueilla nousee esiin upeita pelaajia. Tässä katsannossa voi olla niin, että Tapparan Henrik Haapala ratkoo koko sarjan voiton Tapparalle.
Tiukunnokkaan nousevat ne typerät ja turhat jäähyt, joita TPS otti ensimmäisessä ottelussa. Onkin mielenkiintoista nähdä, miten sarja etenee sikäli, kun molemmissa leireissä tietoisuus alivoimalle joutumisen vaarasta kasvaa mittoihinsa. Se saattaa johtaa pelaamisen entistäkin taktiikkapainotteisempaan korostumiseen.