MTV Urheilun asiantuntija Petteri Sihvonen kertoo tiistaikolumnissaan löytäneensä todellisen helmen SM-liigan kätköistä.
Oloni on kuin helmenkalastajalla, jonka uuttera työ saa aina silloin tällöin palkinnon. Nyt palkinto tuli.
Metodiini kuuluu katsoa aivan jokaisen SM-liigan runkosarjaottelun 10 ensimmäistä minuuttia. Helmenetsintä kun ei ole mitään sattumankauppaa, päinvastoin, kyse on ennen muuta ahkeruudesta ja järjestelmällisyydestä. On avattava määrättömät määrät simpukoita löytääkseen helmen.
SM-liiga on noin vuoden päivät rypenyt ja ryvettynyt jääkiekkojulkisuudessa muun muassa sen suhteen, onko se ja onko se ollut peräti kartelli prosessissa, jossa sarja pitäisi avata takaisin kilpailulle eli sarjasta tippumiselle, sarjaan nousemiselle. Tuo tuollainen julkisuus kaipaa vastapainokseen myönteistä julkisuutta.
Teen painavasti merkityin sanoin selväksi sen, että SM-liigan ydintuote peli on hyvässä kunnossa. Se on pelaajien ja valmentajien ansiota. Lisäksi erinomainen asia on, että Tapparan ja Ilveksen takana sarjataulukossa on ennätysmäisen tasaista, jopa kivuliaan tasaista, kun sarjasta on pelattu pian kaksi kolmasosaa. Eikä sovi unohtaa, että otteluissa on käynyt oikein mukavasti yleisöä.
Ja silti se seuraava iso askel on aivan välttämätön, jossa SM-liiga yhteistyössä Suomen Jääkiekkoliiton kanssa luo uuden SM-liigamallin, jossa kahta saman katon alla olevaa liigaa pelataan 10+10 tai 12+12 -muotoisena. Jahka tuo saadaan tulille ja myös juniorisarjojen kilpailullisuutta nostetaan, suomalainen jääkiekkoilu palaa tielle, jossa se kilvoittelee koko jääkiekkomaailman kärkiasemasta.
Vaan vielä on kertomatta siitä todellisesta helmestä, jonka löysin. Tämä helmi ja tämänkaltaiset muut helmet ovat isommalta jääkiekkojulkisuudelta kätkettyjä salaisuuksia, jonka paljastumiselta SM-liigakaan ei halua välttyä.
Kuten edellä sanoin, peli SM-liigassa on todella laadukasta. Ja sitten on pelejä ja jopa eriä, joissa päästään ja ylletään muita pelejä ja eriä plus ultra, edemmäs. Tuollaiseen tasoltaan muita edemmäs yltäneeseen peliin ja etenkin sen yhteen, ensimmäiseen erään törmäsin eri pelien sukellusretkelläni viime lauantaina:
Niiralan Monttu, 6.1.2024, KalPa-HPK, ottelu kaikkineen, mutta etenkin ja tämän juttuni pitimiksi pelin ensimmäinen erä!
Pääkuvan videolla KalPan avausmaali Sihvosen hehkuttamassa erässä. Alla puolestaan HPK:n vastine kuopiolaisten komean syöttöpelin jälkeen syntyneelle osumalle.
On toki puoleltani osin subjektiivinen näkemys nostaa jokin ottelu ja sen erä ylitse muiden pelien ja erien, mutta joka tapauksessa juurikin kyseinen ensimmäinen erä oli kokonaisuus huomioiden oikea oodi suomalaisille, kuopiolaisille ja hämeenlinnalaisille jääkiekkoilun aivan parhaimmille perinteille.
En toki tarkoita, että KalPa olisi pelannut aivan yhtä hyvin, mitä se pelasi Pekka Virran aikoina, tai että HPK olisi pelannut yhtä hyvin kuin Jukka Jalosen aikoina. Ja siltikin KalPa oli erinomainen, samoin HPK.
On mieltä ylentävää löytää tuollainen huippumatsi aivan kuin arkisimmasta mahdollisesta paikasta, Niiralan maineikkaasta Montusta. Yhtäkkiä – toki viime aikaisten kulkujen seurauksena, KalPa on nyt sarjataulukon seitsemäntenä muita muutaman pelin vähemmän pelanneena, HPK on yhdestoista – sitä saa todistaa aivan odottamatta huippumatsia tällaisten keskisuurten seurojen välillä.
Nyt ei oltu Nokia Areenassa, jossa Tappara ja Ilves lyövät kovin ja toisistaan hieman stressaantuneena yhteen laatupelejä, vaan todellakin peli pelattiin KalPan ja HPK:n kesken.
Pitää ottaa huomioon, että sekä KalPaa että HPK:ta vetävät tällä hetkellä noviisit päävalmentajat Petri Karjalainen ja Matias Lehtonen. Tulee ottaa lukuun, että molemmilla joukkueilla on takanaan suvantovaiheensa sarjassa.
Juttu jatkuu videon alla.
0:57Totuuden hetki: Matias "Maso" Lehtonen.
Karjalaisen KalPa kriisiytyi hetkeksi tulosten ja pelin toimivuuden puolesta, kun hieman turhan yksipuolinen nopea kiekkokontrollilätkä ei enää toiminutkaan. Vaan nyt Karjalaisen KalPa pelaa todella monipuolista pelitapaa, jossa on ikään kuin vähän kaikkia pelaamisen elementtejä läsnä. On rakennetta, on arvaamattomuutta, on tylyä oraalla olevan yksittäisen voitolta tuoksahtavan pelin voitoksi niittaamista ilman tuloksella leikkimistä, on luovuutta, ovat rytmit ja ovat rytmien rikkomiset.
Karjalaisen KalPa pelaa tällä hetkellä jotain välimaastoa Pekka Virran ja Tommi Miettisen pelikirjoista, ja enemmän siellä Miettisen nurkilla, mutta Miettisen lätkää monipuolisemmin.
Matias Lehtosen HPK oli sarjan alun tuuliajolla, koska Lehtosella oli sillä tavalla kupongit sekaisin, ettei hänellä ollut tuoda Mestis-vuosiltaan kilpailukykyistä pelikirjaa Kerhoon. Ei aivan nollista, vaan jonkinlaisesta vale-Meidän pelistä oli Lehtosen ja pelaajien lähdettävä liikkeelle.
Sen jälkeen on tapahtunut lähes ihmeitä. Nyt Kerho pelaa todella hyvää pelitapaa, josta tunnistaa sen hämeenlinnalaisuuden, jolla oikeastaan on valloitettu koko suomalainen jääkiekkoilu, eli kyseessä on Lehtosen HPK:n osalta lehkoslais-jaloslais-salolainen pelikirja, ei ehkä niinkään joihinkin kokeellisiin pelillisiin etsintöihin sortunut pennaslainen tulkinta.
On vaikea sanoa, minkälaisessa prosessissa ja keiden kaikkien avustuksella Lehtonen on näin nopeasti pelikirjansa saanut kirjoitettua uuteen uskoon ja pelaajat pelaamaan sitä, mutta tapauksessa hatunnosto lähtee apuvalmentajien Tony Virran ja Mikko Sirento-Mannisen suuntaan. Ei sovi unohtaa myöskään, Hämeenlinnassa kun ollaan, paikallisen median tiukkaa vahtia ja jopa neuvoja.
Yhtä kaikki Lehtosen HPK pelaa, kuten tuossa mainitsemassani pelissäkin KalPaa vastaan ja etenkin sen ensimmäisessä erässä, aivan fantastista syöttöpelaamista, jossa on paremmin kuin melkein millään muulla liigajoukkueella tällä hetkellä useampia syöttösuuntia auki kiekollisen pelaajan valita, koska voima on koko viisikon sijoittumispelaamisessa.
Lehtonen, Virta, Sirento-Manninen, legendaarinen hieroja Juha Sulin, pelaajat Petteri Nikkilä, Juuso Hietanen, Teemu Rautainen, Markus Nenonen, Antti Pihlström, Ossi Ikonen ja Eetu Tuulola ovat luoneet jonkinlaisen erityisen vahvan keskinäisen yhteisymmärryksen niin pelin kuin joukkueen henkisen ilmapiiri suhteen.
Nuo yksitoista ovat perusta ja tiivis vastavoima, joka on jopa kuin seura seuran sisällä, seuran, jossa on hieman turha nousukkaiden mentaliteetti vallalla urheilujohdossa.
Vielä jokunen sana puheena olevasta KalPa–HPK-ottelusta ja sen ensimmäisestä erästä. Siinä oli tempoa, oli kaksinkamppailuja, oli pitkiä mutta ei tarpeettoman pitkiä syöttöketjuja, pelattiin rytmiä ja rakennetta mutta myös rikottiin rytmiä ja rakennetta; nähtiin taitavia yksilösuorituksia, jotka eivät olleet kuitenkaan irti viisikkopelistä, vaan seurausta viisikkopelistä viisikkopelin ylittäen; oli tasaisia vaiheita, oli sopivasti toisen kummankin joukkueen hallintavaiheita – ja Niiralan Montun yleisö eli pelin tunnelmassa täysin rinnoin mukana.
Melkopuoleista.
Helmenkalastaja löysi helmen.
Näillä näkymin KalPa kilvoittelee runkosarjassa pääsystä kuuden paikkaan, jopa sijat kolme ja neljä ovat mahdollisia. Toki kilpailu on kovaa, mutta KalPan olemistavassa on tällä hetkellä jotain vakaata ja vakuuttavaa. Pudotuspeleissä KalPa tulee olemaan hankala vastus mille tahansa joukkueelle. Kokenut ja taitava joukkue pelaa Karjalaisen komennossa hyvää, omannäköistä lätkäänsä.
HPK:n mestaruus tällä kaudella olisi pääsy 10 parhaan joukkoon. Jos joukkue säästyy liiallisilta avainpelaajien loukkaantumisilta, unelma on mahdollisuuksien rajoissa. Pudotuspelien pelaaminen tällä kaudella Hämeenlinnassa olisi suorastaan ihme, josta Lehtonen on kuin onkin saanut pelaajansa uskottavasti kilvoittelemaan.
Jutun lopuksi video KalPa-vahti Juha Jatkolan maalista HPK:n verkkoon.
1:37Kuin kirsikaksi kakun päälle, KalPa-maalivahti Juha Jatkola kiskaisi kiekon verkkoon HPK:ta vastaan.
