Seitsemättä kertaa putkeen turpiin – näin JYP-valmentaja kommentoi syöksyä
JYP hävisi murheellisesti jo seitsemännen kerran peräkkäin SM-liigassa, kun Ilves piti pisteet Tampereella 2–1-lukemin. JYP-päävalmentaja Mikko Heiskasen mukaan aikaa ei ole hukattavaksi.
Heiskanen korosti, että tuleva viikko on joukkueelle äärettömän tärkeä. JYP pelaa ensi viikolla HIFK:ta ja Jukureita vastaan.
– Yhtään päivää, yhtään hetkeä tai yhtään treeniä ei voida enää hukata, Heiskanen painotti tappioon päättyneen Ilves-ottelun jälkeen.
Katso Ilves-JYP-ottelun lehdistötilaisuus pääkuvan videolta.
Jukka Rautakorven korvannut Heiskanen on luotsannut joukkuetta seitsemän ottelun tappioputken ajan. Tuoreen päävalmentajan ensimmäinen voitto antaa edelleen odottaa itseään.
– Uskon, että se on ansaittua. Sen verran tässä on turbulenssia. Voitot ja onnistumiset tulevat sitten, kun me ansaitaan ne. Vielä ei olla ansaittu, Heiskanen jatkoi.
Ilves katkaisi JYP-voitolla oman kolmen ottelun mittaan venyneen tappioputkensa. Joukkueen maaleista vastasivat Matias Mäntykivi ja Niklas Friman. JYPin ainokaisen iski Reid Gardiner.
Tamperelaisnippu on Liigan kärjessä tasapisteissä Tapparan kanssa. Kirvesrinnoilla on tosin neljä ottelua vähemmän pelattuna. JYP on koko sarjan viimeistä edellisenä.
Liiga-videot
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
07:06
Pörssisähkön keskihinta jää myös tänään miinukselle
-
07:04
MTV Puolassa: Suomessa etenevä käännytyslaki huolettaa rajalla siirtolaisia auttavia – "Tehkää käännytyksiä, jos haluatte ruumiita"
-
07:00
Kuvataiteilija Maarit alkoi yllättäen sokeutua opiskeluaikanaan – eli vuosikymmenen täysin väärän diagnoosin kanssa: "Tämä on niin harvinainen sairaus"
-
06:58
Aleksander Barkoville NHL-palkintopysti!
-
06:58
Zelenskyi: Ukrainan liittolaiset pelkäävät Venäjän mahdollista tappiota sodassa
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
06:29
Syöpä vai sittenkin jotain viatonta? Tätä kaikkea ihon alta löytyvä patti voi olla
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
Lataa lisää