MTV Urheilun asiantuntija Petteri Sihvonen linjaa SM-liigan kärkiseurojen pelaajatarpeet sarjan sisäisen siirtorajan kynnyksellä.
SM-liigassa eletään todella mielenkiintoisia aikoja ennen sarjan sisäisen pelaajasiirtorajan keskiviikkoista umpeutumista. Käsillä on lähihistorian tasaisimpia kausia, mitä tulee paitsi joukkueiden sarjasijoituksiin runkosarjassa myös etenkin siihen, ettei kärkijoukkueista hyvällä tahdollakaan kykene erittelemään mestarisuosikkeja, saati yhtä kovinta mestarisuosikkia.
Saatetaan olla tilanteessa, jossa aivan viime hetkien pelaajahankinnat, vaikkapa vain yksikin sellainen, on ainakin jossain määrin muihin eron tekevä seikka saada kilpailuetua. Muuan tällainen siirtohan jo nähtiin, kun Sami Niku siirtyi ja vaihtoi hurrikaanipaidasta ilvespaitaan.
Kuin nakutettuna pudotuspelien tarpeisiin vastaava pelitapa kera Nikun siirron johti minun papereissani siihen, että pidän Antti Pennasen Ilvestä sittenkin lievänä ennakkosuosikkinani voittamaan mestaruuden. Tosin ei tästä ole kauan, kun Ilveksenkin suhteen olin todella kriittinen. Siinä kohtaa päävalmentaja Pennanen oli epäonnistumassa pelaajiensa psyyken valmentamisessa.
Tarkennan seuraavassa katseeni kuuden tämän hetken kärkijoukkueen mahdollisiin tarpeisiin, mitä tulee uusien pelaajien hankkimiseen siirtorajan kintaalla. SM-liigan sisäinen siirtoraja umpeutuu keskiviikkona 31. tammikuuta. Pelaajien kansainvälinen siirtoraja sulkeutuu 15. helmikuuta.
Ilves – maalivahdit kysymysmerkkejä
Kuten edellä totesin, Ilveksen tilanne on tällä hetkellä hyvä. Nikun saapumisen myötä ja jahka Dominik Masin toipuu loukkaantumisestaan, tupsukorvien puolustajaosasto on raudanluja. Niin luja, että siitä näyttää jäävän jopa Les Lancaster yli. Tosin olisi outoa, jos Ilves päästäisi Lancasterin johonkin kilpailevaan seuraan. Olkoonkin, että Ilveksellä on tätä nykyä tieto, että Lancaster kyykkää pudotuspeleissä.
En näe myöskään Ilveksen hyökkääjistössä mainittavia aukkoja. Tähteellä on maalivahtikysymys. Siellä on se musta piste, johon Ilveksen mestaruushaaveet voivat helpoimmin kaatua. Jakub Malek ja Jonas Gunnarsson ovat kelpo veskareita, mutta onko heistä likikään vaikkapa mestaruuksia torjuneen Tapparan Christian Heljangon tasolle, se jää nähtäväksi. Lienee selvää, ettei Ilves enää tässä siirtorajan kynnyksellä maalivahtia hanki.
Tappara – sentterivaje
Tappara on muista poikkeava eritystapaus – pelitapansa takia. Yleisluontoisesti voi sanoa, että Tappara on muita riippuvaisempi pelaajiensa yksilötaidon ja -kyvyn laadusta ja määrästä. Tapparalle on käynyt se, mikä on ollut koko ajan aivan ilmeistä, se on joutunut pulmiin melko avoimen hurlumhei-lätkänsä takia. En näe, että Rikard Görnborg esikuntineen löytäisi jostain kätköistä lääkettä pelitavan merkittävään parantamiseen, etenkin kun pölhökustaan prässin viljeleminen näkyy olevan Grönborgille kunniakysymys.
On siis katsottava Tapparan kokoonpanon puutteisiin, sieltä voi löytyä vastauksia taivaltaa kovaa polkua, jonka päässä häämöttää yksiselitteinen tavoite voittaa mestaruus. Tappara ja sen urheilujohtaja Antti Tuomenoksa lähtivät kauteen arveluttavan heppoisella sentteriosastolla. Annettakoon kuitenkin kaikki kunnia nuorille Otto Sompille ja Oiva Keskiselle, jotka ovat hoitaneet osansa mallikkaasti. Mestaruuden arkkitehteinä en heitä vielä kuitenkaan näe.
Koska Tappara pelaa sellaista hieman yleiseurooppalaista pelitapaa, siihen sujahtaisi helposti vielä joku uusi sentteri, ja tarpeeseen tulisi. Taylor Matson on keskitason pelaaja, mutta hänestäkin on apua Tapparalle. Petri Kontiola ehti jo hieman hiipua ennen loukkaantumistaan. Häntä joukkue kaipaa kiivaasti takaisin kokoonpanoon. Odotukset Kontiolan osalta ovat kovat, hänen pitäisi yltää sellaiselle Ilveksen Oula Palven ja HIFK:n Jori Lehterän tasolle kevään peleissä. Epävarmaa on.
Pakkien taso Tapparassa on riittävä. Joskaan se ei ole Ilveksen ja HIFK:n tasoa. Jos Grönborg vain ymmärtäisi määrätä hyökkääjiensä pelaavan lähempänä puolustajia ja olematta leikkailematta ristiin rastiin yli kaistojen, kirvesrintojen puolustajien laatu tulisi paremmin esiin.
Jukurit – luistelevaa pakkia huutaa
Olli Jokisen Jukurit on pelannut läpi kauden yläkanttiin pelaajamateriaaliinsa nähden. Asetelman perusta on kunnossa, eli jääharjoittelu tukee pelitapaa, jonka ytimessä on pelaajien luisteluvoima.
Jukureista on helppo sanoa, että siirtorajalla joukkue tarvitsisi yhden laadukkaan laitahyökkääjän ja yhden laadukkaan pakin kilvoitellakseen pudotuspelisarjojen voitoista paremmin. Onko hankintoihin rahaa, se on toinen seikka. Lisäksi sopii sanoa, että Jukureilla on käsillä niin ainutlaatuinen tarina, ettei sinne välttämättä tarvita ulkopuolelta ketä tahansa pelaajaa ryhmädynamiikkaa sotkemaan.
Sellainen tyyppiluokkaa Joni Jurmon tyylisen puolustajan mentävä aukko Jukureiden puolustuksessa on. Tai suostuisikohan Ilves myymään Lancasterin Mikkeliin? Tarkoitan tällä sitä, että kun Jukureiden pelitavassa pakit lähtevät luistelemaan kiekon kanssa rivakasti ennen kuin syöttävät sen, on edessä maksimaalinen tilan ja ajan haaste jokaisen pakin kannalta pudotuspeleissä. Näin pelaaminen on puolustajien ja sitä mukaa koko viisikon kannalta korkein mahdollinen haaste SM-liigassa keväisin.
Pelicansin sairastuvan hiljalleen tyhjennyttyä en näe kokoonpanossa merkittäviä aukkoja. Huhuissa on viitattu peräti Ben Bloodin hankkimiseen. En pidä sitä tietä oikeana. Bloodin kanssa koettiin mielestäni lasikatto viime keväänä. Häneen liittyvät ulottuvuudet olivat yhtä aikaa sekä riski että mahdollisuus kaiken aikaa. Nyt mestaruusjahti pitää rakentaa varmemmalle pohjalle.
Ei Bloodia, vaan kiekollisesti taitava pakki – onkohan sellaisia vapaana? –, voisi tulla Pelicansin osalta kysymykseen. Sille olisi tarvetta, koska Tommi Niemelän pelitapaa pelataan kauniisti tikkunekku suussa nautiskellen.
Hyökkääjiä Pelicansilla on riittävästi jo omasta takaa.
Suurin uhkakuva, joka tosin nyt ei ole ollut näkösällä, ovat maalivahdit. Peli kerrallaan, sanoisin. Kera Johan Gustafssonin, Niklas Kokon ja mahdollisesti Jasper Patrikaisen lahtelaisten tilanne muistuttaa Ilveksen maalivahtitilannetta. Hyviä ovat veskarit, mutta ovatko he riittävän hyviä? Mestaruuteen kun yltää vain erinomaisella maalivahtipelillä.
HIFK:sta tahdon sanoa yksiselitteisesti sen, että näillä mennään. On mentävä. Seuran ja sen kannattajien ikiaikainen mantra on ollut kysellä, että ketä meille tulee? Ei ketään! sopii vastauksen olla nyt.
On huippupakkeja, on laatusenttereitä (laituriksi asti), on hyviä laitahyökkääjiä. En näe, että HIFK:ta tässä kohtaa auttaisi tyyliin joku Reid Gardiner -klooni, maalintekijä, ja vaikka auttaisikin, reitti ei voi aina olla se, että joukkuetta ei saada kasattua ajoissa. Kun tavoite on voittaa mestaruus, sitä ei pidä jättää tammikuun manageripelin varaan.
HIFK:n pukukopissa pelaajien sopii katsoa nyt toisiaan silmiin. Tässä me olemme. Tällä porukalla se mestaruus otetaan tai hävitään.
Paradoksaalisesti HIFK:ssa sementtiä on valettu ainoastaan ykkösmaalivahti Roope Taposen aseman vaiheille. Niko Hovisessa hänellä on hyvä turva ja tuki. Minä en pidä Taposta mestaritason maalivahtina. Mutta en pitänyt aikoinaan sellaisena Christian Heljankoakaan. Erehdyin. Kevät näyttää, olenko myös Tapolan suhteen väärässä. Ehkä olen.
Pelaajahankintojen sijaan HIFK:n pitää luottaa omaan peli-identiteettiin. Siis jos sellainen on. Ei saa käydä kuten viimeksi kotona Tappara vastaan, jossa lopulta kumpikin joukkue ajautui henkihieverissä taktiikkansa ja identiteettinsä tuolle puolen. Niin huonoa jääkiekkoa Helsingissä ei ole sarjan kärkiottelussa pelattu kymmeneen vuoteen. Tätä märkivää haavaa ei tule parantaa laastarilla eli jollain uudella pelaajanimellä.
Kärpät on luomassa uusiksi nahkaansa tässä kevään korvalla. Ajankohta on liian myöhäinen ja täysin väärä suurseuralle. Mutta minkä teet, tämä on tilanne.
Tekisi mieleni antaa Kärpille sama läksy kuin tuossa edellä HIFK:lle. Mutta en voi, koska Kärpillä on oikeasti HIFK:ta heikommin rakennettu joukkue. Aukkoja on.
Olettaen, että sentteri Joonas Kemppainen kuntoutuu, kokoonpanossa on tarvetta yhdelle taitavalla laitahyökkääjälle. Sille paikalle, jossa piti Nick Ritchien pelata, tai sille paikalle, jossa loukkaantunut Noel Gunler osoittautui osin tyhjäksi arvaksi. Ja jossa nyt niin ikään loukkaantuneena oleva Joose Antonen epäonnistui.
Kärppien kolmas hyökkäysvitja on tämän tästä ollut liian junioripainotteinen. Mestarijoukkueissa ei sellaista tapaa. Toki kyse on myös loukkaantumisista.
Vaan sittenkin, suurimmat puutteet Kärpissä on puolustajissa. Teknisesti ilmaisten viidellä viittä vastaan pelattaessa Miika Koivisto ja Tommi Kivistö ovat olleet köntyksiä sekä Martin Jandus ja Viktor Berglund keveitä joukahaisia. Jandus ja Berglund eivät ole yhdessä vastanneet edellisten kausien huippupakkia Topi Niemelää.
Sanalla sanoen taitavaa pakkia huutaisi Kärppien takalinjat, mutta eihän sellaisia ole vapaana markkinoilla.
Maalivahtikaksikko Niclas Westerholm ja Tomi Karhunen muistuttaa niistä ajoista, jolloin Hannu Aravirran melkein kaikki kaudet Kärppien päävalmentajana kaatuivat maalivahtipeliin. Vaan tämä asetelma lukittiin Kärpissä siinä kohtaa, kun Niklas Kokko lähetettiin Lahteen. Tältä osin Kärpät on papereissani nyt kuten Ilves, Pelicans, HIFK ja lisättäköön myös Jukurit. SM-liiga ei ole enää absoluuttisen hyvien maalivahtien sarja.
Kaikki maalivahdit kaltevalla pinnalla
Tuossa edellä mainittu maalivahtiseikkahan tarkoittaa sitä, että vain Tapparalla on pullat varmasti hyvin uunissa maalivahtikysymyksen osalta. Ja onko silläkään?
Nimittäin siellä Heljangon takaa puuttuu kokenut kakkosveskari, jonka Tappara voisi tänään tai huomenna vielä hankkia riveihinsä kaiken varalta. Tosin Tappara taitaa mennä rohkeasti siltä osin Eetu Randelinilla, ”Eihän se Heljanko ennenkään ole loukkaantunut” -ajatuksella.
Kun sanoin aivan aluksi, että tasainen ja ennustamaton on SM-liigaa, sitä lisää vielä tämä eri seurojen vähän niin ja näin oleva maalivahtitilanne.
