Sihvonen yllättää: Tässä on SM-liigan runkosarjan voittaja – esittelyssä sijat 1-6

Käsillä on huikea SM-liigan kausi 2023–2024. En muista aiemmin tällaista tilannetta, että runkosarjan voittajaksi todella ehdolla tasapäin neljä, jopa viisi joukkuetta. On upea ammatillinen haaste analysoida ja arvella, mihin järjestykseen sarjan kärki päättyy ja mikä seura juhlii runkosarjan voittoa.

Sihvonen linjaa: Nämä neljä kovaa Liiga-joukkuetta joutuvat karsimaan puolivälieriin – esittelyssä runkosarjan sijat 7–10

Sihvonen tylynä: Nämä joukkueet jäävät SM-liigassa pudotuspelien ulkopuolelle – esittelyssä sijat 11-15

6. KooKoo

Pelaajamateriaali

KooKoolla on jonkinlaista kokoaan suurempaa vetovoimaa pelaajien suhteen. Pidän avaintekijänä tässä urheilujohtaja Jarno Kultasen luomaa olosuhdetta, jonka keskiössä on aina kulloinenkin päävalmentaja ja sitä mukaa pukukopin ilmapiiri ja joukkueen pelitapa. Olli Salolla lähtee nyt kolmas kausi KooKoon päävalmentajana, ja imua pelaajien suhteen on.

Teknisesti ilmaisten KooKoo saa kasaan vuodesta toiseen ikään kuin yli 2,5 miljoonan pelaajabudjetin joukkueita alle 2,5 miljoonan pelaajabudjetillaan. Tuossa on kouvolalaisten salaisuuden ydin, joka pätee alkavallakin sesongilla.

KooKoon suosiosta pelaajien piirissä vihjaavat tällä kertaa nämä mielenkiintoiset uudet pelaajat jotka liittyivät seuraan: Arttu Ilomäki, Otto Paajanen, Radek Koblizek ja Ville Leskinen. Tuon nelikon kukin pelaaja olisi voinut valita jonkun muunkin seuran kuin KooKoon niin halutessaan.

Valmennus

Olli Salo on omalla erityisellä tavallaan SM-liigan johtava taktinen velho. Salon pelikirjassa hallitaan sitä yhtälöä, jossa viisikko onnistuu oikeassa suhteessa pelaamaan kahta ulottuvuutta: ensinnäkin, mitä peli kutsuu puoleensa, ja toiseksi, sopivasti pakottamaan peliä. Peliä ei pakoteta liikaa, mutta sen verran sittenkin, mitä aihetta kulloinenkin vastustaja antaa aihetta. Sanalla sanoen Salo osaa skoutata vastustajan ja luoda sitä vastaan pelisuunnitelman niin, ettei kuitenkaan omaa peruspeliä jouduta liikaa muuttamaan.

On mainittava yksityiskohta, joka tavallaan kaikessa pienuudessaan ja yksinkertaisuudessaan luo Salon KooKoon pelitavan merkittävän perustan: Se on leveällä hyökätessä viilettävä kiekoton laitahyökkääjä. Tuo pikkuruinen yksityiskohta on kokoaan suurempi seikka. Tällä konstilla lähes jokainen KooKoon keskialueen yli vyöryvä hyökkäys tuottaa erilaisia vaikeuksia puolustavalle vastustajalle. KooKoolle se voimistaa hyökkäysuhkaa hyökkäys hyökkäykseltä – tai tuottaa kenttätasapainoista puolustusvalmiutta hetkeen, jolloin kiekko menetetään.

Salon KooKoo ei ole kahtena edellisenä sesonkina ollut vielä aivan parhaimmillaan runkosarjassa. Siinä KooKoo jauhaa enemmän omaa peliään eikä vielä huomio vastustajaa yhtä paljon kuin pudotuspeleissä. Yltääkseen nyt näinkin korkealle, mitä tässä arvioin, eli peräti kuudenneksi runkosarjassa, Salon on tehtävä enemmän taktisia valmistelutöitä per runkosarjan peli.

Sijoituksen spekulatiivinen pelivara 

Olisi KooKoolta runkosarjan nappisuoritus yltää peräti kuudenneksi. Määräänsä todennäköisempää se ei ole. Sijoitus edellyttäisi päävalmentaja Salolta hieman pudotuspelimäistä paneutumista arkisiin sarjapeleihin. On siinä ja siinä jaksaako Salo moista, jaksaisivatko pelaajat, ja olisiko se sittenkään koko kautta silmällä pitäen tarkoituksenmukaista.

5. Tappara

Pelaajamateriaali

Tapparan pelaajamateriaali on heikentynyt sitten viime kauden. Oikeastaan kukaan asiaa pohtinut asioista perillä oleva Tapparan ulkopuolinen henkilö ei tiedä, että miksi ihmeessä näin annettiin käydä. Ei Jussi Tapola olisi viime kaudella välttämättä tarvinnut mestaruuden voittaakseen jopa yli viittä kentällistä laatupelaajia, jotka olisi voinut kenet vain heittää jäälle finaalisarjassa. Mutta uusi päävalmentaja Rikard Grönborg sen sijaan tarvitsisi edes neljä viisikollista todella mitat täyttäviä pelaajia saadakseen varmemmin riittävän hyvä alun Tapparassa.

En voi olla ajattelematta, että Tapparasta lähti liian isot palat aivoja, sydäntä ja keuhkoja, kun Jukka Rautakorpi ja Tapola lähtivät seurasta kymmenen menestysvuoden jälkeen. Tappara ei ole enää sama Tappara. Jokin on vinksallaan ihan jo sillä silmällä vilkaisten, joka kurkistaa Tapparaan pelaajien nimilistaan. Panee kysymään, onko aivan mysteerimieheksi jäänyt urheilujohtaja Antti Tuomenoksa ollenkaan tehtäviensä tasalla? Miten ihmeessä Tapparalla – siis Tapparalla! – voi olla syyskuussa 2023 vajetta sentteriosastolla?

Tapparan jos minkä olisi tullut kyetä paremmin paikkaamaan lähtijöiden kuten Jori Lehterän, Mikael Seppälän, Valtteri Merelän ja Niko Ojamäen suuret aukot.

Valmennus

Tappara nappasi Euroopasta Jukka Jalosen jälkeen kovimman mahdollisen valmentajanimen Rikard Grönborgin viisinkertaisen (jos otetaan lukuun myös CHL-mestaruus) mestarivalmentaja Jussi Tapolan saappaisiin. Ihan kaikkea Tapparan johtoporras ei kuitenkaan osannut miettiä, mitä seura saa, kun se kutsuu päävalmentajakseen Grönborgin.

Juuri nyt sekä Grönborg että Tappara että joukkue todella hakevat itseään, omaa osaansa ja yhteisen tekemisen mallia. Alun vaikeudet ovat olleet odotettua huomattavasti suurempia. Grönborg valmentaa tällä hetkellä samalla tavalla Tapparaa kuin Marko Virtanen valmensi Lukkoa Pekka Virran jäljiltä: osin imitoiden entistä, osin omia mausteita ripotellen.

Teen perättäisin sanoin selväksi, ettei Tapolan Tapparan pelitapaa voi imitoida niin, että ottaa siitä irti yhden oleellisen osa-alueen (trapin) ja kuvittelee muutoin jatkavansa samoilla linjoilla. Ei, ei! Jos pelin virtauksen hallinnasta nappaa jotakin oleellista irti, se muuttaa koko virran. Niin kuin nyt nähty on. Tapparan viisikko haahuilee todella hajanaisena ympäri kaukaloa. Pelaajien väliset etäisyydet ovat poskettomat ja mikä pahinta pelaajien sijainnit vieläpä varioituvat – eli juuri mitään ei ole jäljellä rautakorpilais-tapolalaisesta Tapparasta.

Olen yllättänyt, ettei Grönborg näe, miten Tapparan pelaaminen muuttuu tämän tästä kaaokseksi sen jälkeen, kun pelaajat käskystä luistelevat prässäämään liian pitkän matkaan takaa hetkellä, jolloin pitäisi valita trap. Ja joka tapauksessa kaikki pelitoimet ennen prässiä pitäisi organisoida huomattavasti säännönmukaisemmiksi. Prässätä pitäisi kolmelta kaistalta, yhden ja kahden pelaajan perässäluisteluprässit ovat yhtä tyhjän kanssa.

Alan olla skeptinen jopa senkin tiimoilta, meneekö Tapparan peli senkään jälkeen jengoilleen, kun Grönborg viimein suostuu palauttamaan trapin pelitapaan.

Vaan eihän valmentaminen ole pelkkää pelitavan valmentamista. Epäilemättä Grönborg on karismaattinen johtaja, joka osaa puhutella taiten niin kollektiivia kuin yksilöä. Nähtäväksi jää, missä määrin nuo tärkeät avut pääsevät esiin ja loistamaan, kun kiivettävänä on edessä vuori, jota kutsutaan maailman taktisimmaksi jääkiekkoliigaksi.

Sijoituksen spekulatiivinen pelivara 

En liioittelemalla liioittele, kun sijoitan hallitsevan mestarin Tapparan vasta viidenneksi runkosarjan ennustuksessani. Jos olisin riittävän rohkea ja uskollinen itselleni peliin perustavana analyytikkona, heittäisin Grönborgin Tapparan kokonaan ulos kuuden sakista! Fakta on, että Tapparan pelaaminen on ollut kamalaa kuraa harjoituspeleissä ja CHL:ssä.

4. Kärpät

Pelaajamateriaali

Kärpät saattaa olla ripauksen heikentynyt paperilla sitten viime kauden. Siltä se näyttää ainakin meidän ulkopuolisten silmin. Kymmenen lähteneen kenttäpelaajan tilalle Kärpät on hankkinut ainoastaan kuusi korvaajaa. Asetelmaa voi tulkita joko niin, että Kärpät on jäänyt siirtomarkkinoilla telineisiin tai sitten niin, että Kärpät on pohtinut pelaajapolitiikkansa huolella uusiksi. Kallistun varovasti kannattamaan jälkimmäistä vaihtoehtoa.

On ajateltavissa, että Kärpät haluamalla halusi päästä eroon Ville Leskisestä ja Cody Kunykista. Samoin Otto Karvisesta eikä Tuukka Tieksolaakaan tahdottu pitää kynsin ja hampain. Myöskään Jaakko Niskalalle eikä Mikko Niemelälle ei ollut käyttöä. Pakki Ludvig Byström saattoi kuulua myös näihin tervemenneisiin. Ja sitten ei lähdettykään sille tielle, aina pois laitetun tilalle olisi hankittu vastaava korvaaja, vaan panostettiin määrän sijaan laatuun resurssien puitteissa.

Uudesta kuusikosta Victor Berglund, Martin Jandus, Miika Koivisto, Connor Bunnaman, Joose Antonen ja Trevor Mingoia kukin näyttäisi olevan ihan hyviä pelaajia omalle paikalleen. Tohtii arvella, että Kärppien pelaajien täsmähankintapolitiikka on saattanut osia kohdalleen.

Suurin kysymysmerkki Kärppien kokoonpanossa on maalivahti Niclas Westerholm. Minun papereissani Westerlhom asettaa lasikaton joka tapauksessa sille, ettei Kärpät kuulu potentiaalisimpien mestariehdokkaiden joukkoon.

Valmennus

Lauri Marjamäen Kärpät tapailee osin uutta pelitapaa sellaisella meiningillä, jossa on sekä järkeä että vaaroja Kärppien itsensä kannalta. Kärpät on toinen jalka sillä väärällä puolella, jossa pelaaminen on luiskahtamaisillaan nopeaksi kiekkokontrollilätkäksi. Vaarana on, että moisessa rallissa peliä pakotetaan eikä olla herkkiä sille, milloin vauhtia pitää hiljentää. Muutamissa harjoituspelissään Kärpistä paistoi se, että aivan kuin tilan tekemisen hetki – eli vaihe, jollain peliä pidätellään ja pelivälinettä kontrolloidaan – oli vain välttämätön paha, ja siitä oli sitten kiire kiirehtiä pelaamaan muka nopeasti.

Uutuutena Kärpillä näyttää olevan laitahyökkääjän ylijuoksu eräissä nopeissa oman alueen nopeissa lähdöissä. Tuo veto toimii, jos painoton pakki ehtii ottaa jalat alleen ja täyttää ylijuosseen laiturin tilan. Toisinaan harjoituspeleissä pakki ehti, toisinaan ei.

Kuvaan tuon ylijuoksijan (puolustusalueelta omalta laidaltaan toiselle laidalle yli kaukalon kiekottomana hyökkäävän luistelun) kautta Kärppien uudistetun pelitavan kokonaishaastetta. Ylijuoksijan on osattava lukea, milloin lähteä, milloin ei ylijuoksuun. Kokemukseni mukaan pelaaja valitsee herkemmin ja kernaammin ylijuoksun kuin jättää sen käyttämättä. Aivan samoin viisikkotasolla viisikko kääntää peliä mieluummin nopeasti pystyyn kuin jää tekemään tilaa, jos sille lupa ja pyynti on. Tuossa on iso valmentamisen ja opettamisen paikka!

Marjamäen uusi Kärpät on aivan sillä ja rajalla, että se on ajautua sekä yksilöiden että viisikoiden osalta hosuvien väärien pelitilanneratkaisujen piiriin. Vaan jos tämä yhtälö hallitaan, saattaa Kärpät olla tuomassa uutta ja raikasta näkökulmaa Meidän pelin peruspelisapluunaansa.

Sijoituksen spekulatiivinen pelivara 

Sijoitan pienellä riskillä Kärpät peräti neljänneksi. Jos edellä kuvaamani pelitapariski ei pysy hallinnassa, Kärpät voi valahtaa jopa sijoille 7-11. Ja ollakseen peräti neljäs, maalivahti Westerholmin täytyy onnistua runkosarjan peleissä.

3. HIFK

Pelaajamateriaali

HIFK:lla on nyt sen 2000-luvun paras pelaajalista. Ainakin yksi parhaista. Urheilujohtaja Tobias Salmelainen on vihdoin onnistunut omassa työssään tältä osin.

Mitä taitavia järkäleitä SM-liigan mittapuulla ovatkaan puolustajat Petteri Lindbohm, Luke Martin, Ilari Melart ja Tony Sund! Ja omanlaisiaan mielenkiintoisia tapauksia ovat myös pakit Aaron Kiviharju, Kasper Kontkansalo, Otto Salin ja Einari Luhanka.

Mitä keskushyökkääjiin tulee, laatua löytyy myös sieltä. On primus inter pares Jori Lehterä. Kakkossentterinä Lehterän takana operoi Eetu Koivistoinen. Miro Väänänen on luotettava nelosentteri. Laitureista mainitsen nimet Juha Jääskä, Leo Komarov, Julius Nättinen, Iiro Pakarinen, Joonas Rask, Teemu Tallberg, Leevi Teissala ja Kristian Vesalainen.

HIFK:lla on kasassa potentiaalinen mestaruusnippu pelaajiston puolesta pois lukien maalivahti Roope Taponen. Tosin Taposella on nyt runkosarja aikaa kasvaa uusiin mittoihin. Kyllä 40 peliä ja niistä 35 voittoa 93 torjuntaprosentilla ja alle kahden päästetyn maalin keskiarvolla voi tuoda sen itsevarmuuden ja rennon torjuntatekniikan, joka häneltä vielä puuttuu. Olisi hurjaa, jos kaikki muut palaset olisivat HIFK:ssa kasassa, mutta homma kiikastaisi ykkösveskarista.

Valmennus ja pelitapa

Epäilen vieläkin Ville Peltosen päävalmentajan kykyä johdattaa HIFK mestaruuteen. Mutta tässä on eräs mutta. Oli loistoveto HIFK:lta ja Peltoselta liittää Marko Ojanen Cory Murphyn paikalle apuvalmentajaksi. Ojasella on pelistä se viimeinen ymmärrys, mikä Peltoselta puuttuu.

Tässä esimerkissä on voimaa: Oli HPK:n ja HIFK:n välinen harjoituspeli Rinkelinmäellä. Katsoin kauhistellen HIFK:n touhua kaksi ensimmäistä erää. HIFK pelasi äärimmäisen nopeaa ja aggressiivista kiekkokontrollilätkää, jossa helsinkiläiset pelasivat kaikki kontrollilähdöt pysähtymättä liikkeestä. Uudestaan ja uudestaan heiveröinen HPK onnistui torjumaan nuo HIFK:n lähdöt viisikkonsa puolustuspelinopeudella. Vaan kolmanteen erään – otaksun, että taustalla asialla oli coach Ojanen – HIFK alkoi hyökätä kontrollilähtönsä pysähdyksistä ottaen peliotteen suvereenisti itselleen.

Teen selväksi, että oli melkeinpä turha hankkia Jori Lehterä HIFK:hon, jos aikomus on pelata hampaat irvessä aggressiivista nopeaa kiekkokontrollia. Siinä sekamelskassa hieman kehnopolvinen Lehterä on kuin orpo piru. Hämeenlinnan pelin koohotus johti vieläpä siihen, että aivan kuin Lehterän laiturit Julius Nättinen ja Iiro Pakarinen olisivat kokonaan unohtaneet, että he pelaavat maestro Lehterän kanssa. Kaikki oivaltava yhteistyö loisti poissaolollaan. Koko kolmikko ähisi ja puhisi hölmösti jäällä kieli vyön alla.

Lehterä ravasi sinne tänne kuin raskas suomenhevonen suu vaahdossa ilman kiekkoa läpi ottelun. Ylivoimalla Lehterällä ei sitten enää pysynytkään edes kiekko lavassa, kun viidellä viittä vastaan piti niin rajusti typerehtiä ympäri kaukalon.

Vaan HIFK:n onneksi Peltosen valmennustiimissä on Tapparassakin valmentanut Ojanen. Nyt kun liki kaikki muu on pedattu HIFK:ssa kuntoon, ei olisi Peltosen lupa vielä kolmattakin kautta tehdä erilaisia kokeilujaan pelin suhteen.

Sijoituksen spekulatiivinen pelivara

Jos en epäilisi Ville Peltosen kykyä valmentaa ihan yksinkertaista konstailematonta voittavaa pelitapaa, ja jos en hieman aprikoisi Roope Taposen torjuntavarmuutta, voisin sijoittaa HIFK:n tässä runkosarjan sijoituslotossani joko kakkoseksi tai peräti ykköseksi. Vaan nuo kaksi vakavaa epävarmuustekijä huomioiden kera Lehterän ravihevosena juoksuttamisen tyydyn laittamaan HIFK:n sijalle kolme.

2. Pelicans

Pelaajamateriaali

Pelicans on pelaajamateriaaliltaan monella tavalla historiallinen. En muista aiemmin pienen tai keskisuuren seuran kyenneen toipumaan menestyksestä johtuneesta pelaajakadosta yhtä hyvin kuin Pelicans on siitä nyt selvinnyt. Lähteneet todella laadukkaat pelaajat ovat korvattu yhtä laadukkailla pelaajilla. Urheilujohtaja Janne Laukkasen ja kumppaneiden suoritukselle voi vain nostaa hattua.

Mitenkuten päittäin menivät lähteneet ja saapuneet muun muassa näissä pareissa: Patrik Bartosak-Jussi Olkinuora, Teemu Eronen-Filip Kral, Topias Vilén-Michael Jordan, Antton Mylläri-Mikko Niemelä, Lukas Jasek-Ryan Lasch, Joni Ikonen-Patrik Carlsson ja Iikka Kangasniemi-Lubos Horky. Ja jos Horky ei välttämättä aivan korvaakaan Kangasniemeä, vuorostaan Kasper Puutio lyö mennen tullen laudalta Ben Bloodin ja/tai Peter Anderssonin. Ainoastaan Tyler Kelleherille en keksi vastaavaa korvaajaa.

Hieno on tuo parien lista tuossa edellä. Kuten sanoin, historiallinen jääkiekkokaupunki Lahden ja vastaavien mittaluokassa.

Valmennus ja pelitapa

Ajattelin aluksi, että vaikka pelaajamateriaali säilyy Lahdessa yhtä hyvänä, olisi mahdottomuus päävalmentaja Tommi Niemelän puolelta saada uudet pelaajat pelaamaan Pelicans-lätkää ”tupakki suussa”. Menihän edelliseenkin prosessiin kolme kautta, että se valmistui.

Voi olla, vaaran merkkejä on, että Niemelä lähtee ”nopeuttamaan” – ja sitä kautta hidastamaan ja tukkeuttamaan – Pelicansin pelaamista. Toissakausihan meni Niemelältä ja Pelicansilta pieleen tuolla konstilla. Niemelä on merkillinen tapaus. Älyllinen valmentajan puoli hänessä ymmärtää peliä, ja sitten on se jokin entisen maalivahdin suhmuroiva silmä, jossa on kaipuita peluuttaa muuta, mitä ”peli pyytää pelaamaan”.

Olen nähnyt Pelicansin pelaavan nyt syksyllä. Välillä on typerehditty ja hyökätty suotta nopeasti pystyyn. Välillä on ollut välimallia. Mutta sitten joitakin kertoja on ollut sellaista pelaamisen briljanssia, joka saanut kaltaiseni kokeneen analyytikonkin haukkomaan henkeään – ja sijoittamaan lahtelaiset korkealle tässä lukeilla olevassa runkosarjan sijoitusarviossa.

Jääkiekkoilun pelaaminen on sittenkin universaali asia. Pelitavan voi oppia nopeastikin. Olen harjoituskauden ja CHL-pelien mittaan todistanut, miten Niemelän Pelicans veteli erittäin tiiviillä viisikolla – kuten myös viime kaudella – ja pakit tekivät peliä sentterin/keskustan kautta!

Näyttäisi, että Niemelä sijoittaa todella kasaan vedetyn koko pelaavan viisikkonsa kaukalossa sinne, missä peli eli peliväline sijaitsee. Siitä syntyy sekä luovaa syöttöpeliä että ennen muuta vahvaa puolustuspelivalmiutta. Tuon kummempi se taikakonsti ei ole, mutta Niemelä kuuluu siihen suomalaisten valmentajien kapeaan eliittiin, joka panee tuon tapahtumaan. Parastahan siinä on se, että pelaajat nauttivat yli kaiken pelata ja syötellä kis-kis ohi yhden vastustajan kerrallaan.

Sijoituksen spekulatiivinen pelivara

Pelicans voi pelata pötköön toisen menestyskauden – jos päävalmentaja Tommi Niemelä vain niin päättää. Ehto on, ettei Niemelä päästä itsestään entistä maalivahtia valloilleen. Jos niin kävisi, sille minä en sitten voi mitään. Silloin tämä arvioni Pelicansin korkeasta sijoituksesta lentäisi romukoppaan, mutta vika olisi Niemelän, ei Sihvosen.

1.Ilves

Pelaajamateriaali

Ilveksen pelaajamateriaalia joutuu aluksi tarkastelemaan suurennuslasin kanssa. Että onko siinä jokin 2020-luvun suurseuralle sopiva logiikka, miten Timo Koskela, Risto Jalo ja Antti Pennanen ovat sen kasanneet? Ensin Koskela etsi vuosia nopeita vikkeliä taitavia pelaajia. Sitten oli rouheamman materiaalin painotus kera tähtien kuten Petri Kontiola ja Henrik Haapala.

Ja nyt… mitäs nyt on tulilla? Sen näkee äkkiä, että Ilveksellä on varsin pelitaitavat ja kamppailukykyisetkin pakit kuten Niklas Friman, Joni Jurmo, Les Lancaster, Dominik Masin, Jarkko Parikka ja Arttu Pelli, unohtamatta vääntäjä Otto Latvalaa. Koossa on SM-liigan TOP3 pakkipää.

Entä hyökkääjät? Hyökkääjien analyysin kanssa joutuu pinnistelemään enemmän. Sentteriosaston voi julistaa todella laadukkaaksi sillä ehdolla, että Oula Palvella lähtee kulkemaan. Petr Kodytek ja sentteri/laituri Simon Stransky ovat hyviä vahvistuksia. Matias Mäntykivi on todellisen läpimurron kynnyksellä. Ja viisikkoa sopii täydentää Santeri Virtasella ja Samu Baulla.

Jos oikein tulkitsen, kasassa on paljon hyökkääjiä, jotka voivat pelata sekä laidassa että keskellä. Ja se on merkki siitä, että on hankittu ennen muuta sitoutuneita ja fiksuja joukkuepelaajia! Laitahyökkääjissä on myös laatupelaajia, mutta kihauksia voi odottaa ennen muuta Joona Ikoselta, Ville Meskaselta ja Jani Nymanilta. Eikä sovi toki unohtaa myöskään Eemeli Suomea. Samuli Ratinen kuuluu luotettavien ja työteliäiden pelaajien kastiin.

Olen lisäksi uskossa, että kyllä koppi alkaa riittävästi tarttua maalivahtikaksikolla Jakub Malek ja Jonas Gunnarsson.

Ilves on pelaajistoltaan nyt hieman erilainen kuin viime kaudelle. Tuntuu, että tämä porukka on valmis pelaamaan pennaslaista yhteistyön jääkiekkoa.

Valmennus ja pelitapa

Minä jos kuka tunnen Antti Pennasen valmentajana – ja silti hän aina yllättää. Oli vaikea käsittää, mitä ihmettä Pennanen haki viime kauden pystysuunnan jääkiekon pelitavallaan Ilveksessä! Se oli ammattivirhe ja järjettömyyden huippu Pennaselta.

Nyt Pennanen näyttäisi palanneen järkiinsä. Ilves pelaa tiiviillä viisikolla lyhyin syötöin kiekotellen. Hyökkäämisessä on hyvät tarvittavat rytmit. Samoin puolustamisessa. Ilves päästää vastustajan aloittamaan pitkiä hyökkäyksiä todella vähän, niin nopea ja kova on ensimmäinen isku puolustusalueella, että se vähintäänkin pysäyttää vastustajan liikkeen.

Hyökkäysalueella Ilveksellä on hyökkäämisen variaatiota, mutta useimmiten olen havainnut pelin, jossa Pennanen sijoittaa kolmannen hyökkääjän takamieheksi juonikkaaseen paikkaan pelin puolelle p-pisteen kaarelle. Sitä vastaan on hankala puolustaa, ottaako sen pelaajan joku vastustajan alakolmiosta vaiko pelin puolen laitahyökkääjä. Tuon ”h3-pelaajan” kautta Ilves voi tehdä hyökkäysalueen peliä, tämä pelaaja voi laukoa – ja joka tapauksessa hän on hyvässä asemassa puolustamaan.

Aistin, että Antti Pennasella on nyt mestaruudenkiilto silmissään. Se olisi toinen mestaruus hänelle. Tärkeää on, ettei Pennanen ole enää tekemässä pelitapakokeilujaan Ilveksessä. On tuloksen tekemisen aika.

Sijoituksen spekulatiivinen pelivara

Otan Antti Pennasen kokoisen suuren riskin, kun sijoitan Ilveksen peräti voittamaan runkosarjan. Ilves voittaa runkosarjan, jos Pennanen valmentaa taktisesti parastaan. Vaan jos Pennanen taas alkaa töpeksimällä töpeksiä pelitapansa kanssa, tämä arvioni sulaa, ja ennen muuta silloin päävalmentaja vetää maton koko Ilveksen organisaation jalkojen alla, kuten hän jo 2022-2023 teki.